Sen uutisen johdosta ilmestyi kaikkien kasvoille tyytyväinen hymy, sillä jokainen olisi suonut meijerille pahaa. Varpumäen Mantakin, vaikka oli suuri suru lehmästään, joka yhä sairasteli, nauraa virnisteli ja näytti samaa toivovan kuin Mikkokin.
»Olipa se aika paukaus Sipillan kyläläisille!» sanoi Mikko vielä.
Mutta vaikka näin meijerille pahaa soivat, ei yksikään ottanut puheeksi kurnaalia, jota ennen aina oli miehissä moitittu. Ei sanaakaan moitittu. Oli kuin yhteisesti päätetty, ettei mitään puhuta. Mutta kaikki tiesivät, että jokaisessa Varpumäen mökissä nyt syötiin särpimenä kurnaalipiimää, vaikka syksyllä oli vala vannottu, ettei pane kukaan suuhunsa.
Kaiketi sen nyt kaikki muistivat juuri tällä hetkellä, koska olivat pitkän aikaa ääneti. Ja ehkäpä muistivat sitä ennustustakin, jonka karjakko syksyllä oli lausunut, että kyllä syödään Varpumäessä tänä talvena kurnaalia, vaikka Mantalla olisi kolme lehmää…
Pakkasia riitti yhä. Ollin-Mikko ja Ullan-Eino nukkuivat suureen päivään asti lämpöisessä pirtissään eivätkä kumpainenkaan lähteneet mihinkään työhön, vaikka moneen paikkaan oli Einoakin käyty pyytämässä. Ei ollut hätää siinä mökissä. Perunakellari oli pirtin parren alla ja jauhovarasto ullakolla. Pirtin päässä oli vankka halkopino ja pari askelta siitä käymälä. Ainoa homma oli se, että Eino aamuisin hiihti Ojalaiseen ja nouti Mikon ja oman pyttynsä täyteen piimää. Kelpasi sitten syödä ja makailla ja kulkea muissa mökeissä surkeutta näkemässä.
Sillä surkeutta niissä oli. Melkein kaikilla paleltuivat perunat kuoppiinsa ja Mikko sanoi, että se oli kunkin oma syy. Miksei varusteta perunakuoppia lämpimän pitäviksi? Eivätpähän paleltuneet hänen perunansa.
Siihen ei syytetty osannut puolustuksekseen mitään sanoa.
Monesti, pahempina pakkaspäivinä, juoksivat naapurimökkien eukot Mikon pirtille lämmittelemään. Mikko oli lumennut pirttinsä seinämät ikkunoihin asti, ja kun vankasti lämmitti, oli pirtti aina lämmin kuin sauna. Mutta meijerin kylmettymisestä ei kuulunut sen kummempaa, eivätkä enää jäätyneet maidotkaan meijeriin vietäessä, sillä vahingosta oli viisastuttu ja ruvettu käyttämään peitteitä maitokuormain päällä. Voi oli korkeassa hinnassa ja maitokilosta maksettiin niin paljon, ettei ollut näillä main koskaan semmoista hintaa kuultukaan. Se harmitti Mikkoa, mutta toisaalta oli hän hyvillään siitä, ettei meijerirakennuksesta näyttänyt tulevan mitään.
Vihdoin lauhtuivat ilmat, ja käräjätkin lähenemistään lähenivät. Heti ensimmäisenä lauhana päivänä, kun talven selkä jo oli katkennut, pani Virnemäen Kaisa saunansa lämmitä, jota ei pakkasten vuoksi ollut lämmitetty moneen viikkoon. Ja saunavieraiksi kutsui hän kaikki naapurinsa Varpumäestä, niiden joukossa Ollin-Mikon ja Ullan-Einon sekä Varpumäen Mantan ja Israelin.
Hauskalta tuntui Mikostakin nyt elämä. Ilma oli lauha, ja Virnemäen lämpenevästä saunasta toi tuulenhenki miellyttävää savun hajua Mikon sieraimiin, kun hän mökiltään läksi saunomista varten liikkeelle. Mutta koska aikaa oli riittävästi, poikkesi hän mennessään Apunlaaksoon juttuilemaan.