»Sitähän ne syksyllä ennustivatkin, että pakkastalvi tulee», sanoi
Manta.
»Kun jaksettaisiin tämä tammikuu!» toivoi Virnemäen Kaisa.
»Se on vielä helmikuukin yhtä vihainen», huomautti siihen Mikko.
Eino kertoi sitten olleen lehdessä uutisen, että Kemijärvellä oli ollut 52 astetta pakkasta.
Mikon pakkasentietäjä ei näyttänyt kuin 40 astetta, eikä Mikko ottanut semmoista uutista uskoakseen.
»Elä sinä valeita tule selittämään», sanoi hän Einolle. »Sillä elävähopea kuolee 40 asteen pakkasessa, ja silloin ei tiedä, montako astetta on…»
Kaksi kertaa oli Mikon »pruuvari» jo ollut 40 pykälässä, ja Mikko oli ne päivät merkinnyt almanakkaan.
Niin siinä aikansa puhuivat ilmoista, ja Mikko, joka oli vanhin joukossa, muisteli entisen ajan pakkasia, joiden sanoi olleen vielä vihaisempia ja kestäneen kuukausimääriä. Mutta oli Einolla muitakin uutisia. Näinä pakkaspäivinä oli maito jäätynyt astioihin, kun niitä kuljetettiin meijeriin.
»Sipillan kylän maitokuorma kuuluu olleen yhtenä tönkkinä», kertoi Eino. »Ja kun meijerskat sen huomasivat, niin ei ollut otettu vastaan yhtään ainoata astiaa. Samoin oli käynyt Savukylän ja Mallikylän maitokuormille…»
»Ha, ha, ha», nauroi Mikko. »Sepä sattui niinkuin minun kädestäni! Tulisi vielä niin pakkanen, että kylmettyisivät kuljettajatkin ja jäätyisi yhteen tönkkiin koko meijeri… Se minua naurattaisi…»