Ennen käräjäin alkua sai Ollin-Mikkokin tietää, mistä Maaherran Heikin ja Erkkilän Anaskin saamisjuttu oli syntynyt. Kylällä siitä kerrottiin, ja Heinärannalla »käsiteltiin» juttua joka ilta, kun miehiä yhteen sattui. Niin oli osunut Mikkokin eräänä iltana Ojalaiseen piimän noutoon, kun siellä sattui olemaan paljon muitakin miehiä. Ja siinä Mikko kuuli, minkälainen juttu se Maaherran—Erkkilän juttu oli.
Tässä takavuonna oli Maaherra myynyt Erkkilän Anaskille sonnin, maan kuulun ja Kuopion näyttelyssä palkitun, saman sonnin »Tösselin», josta paljon aikoinaan kirjoiteltiin sanomalehtiin ja kiitettiin sitä sonnien sonniksi. Herrat ja talonpojat yksimielisesti. Verraton oli sonnin hinta ollut, mutta koska Erkkilä tahtoi saada karjansa jalostetuksi, niin rentona ja rikkaana miehenä tarjosi Maaherralle semmoisen summan, että jo toinen myi. Mutta ehdoksi oli Maaherra pannut, että Erkkilän piti, paitsi sovittua hintaa, parhailta lypsylehmiltään vielä hyvityksenä antaa neljätoista »Tösselin» astumaa vasikkaa. Niin oli kaupassa sovittu.
Mutta Erkkilän Anaski oli jättänyt osan sonnin hinnastakin maksamatta eikä ollut yhtään ainoata vasikkaa Maaherralle sopimuksen mukaan toimittanut…
Niin oli asia.
Nyt kieltäytyi Erkkilä maksamasta sonnin loppuhintaa eikä aikonut yhtään vasikkaakaan antaa.
Minkätähden?
Sentähden, että »Tösseli» Erkkilään tuotuna olikin kelpaamaton astutukseen, söi ja nukkui, ja Erkkilän sanoman mukaan se ei siittänyt ainoatakaan vasikkaa, joten se täytyi ensi syksynä teurastaa.
Siinä oli kumma asia, mutta nyt oli Maaherra haastanut Erkkilältä sonnin loppuhintaa ja maksoa neljästätoista vasikasta.
Paljon ennen käräjiä oli asia tietona ympäri pitäjää, ja taas jakaantuivat osuuskunnan jäsenet kahteen leiriin, toiset väittäen Maaherran tässä asiassa voittavan, toiset Erkkilän, vieläpä saavan sakkoakin Maaherran pettämisestä.
Niin asiasta rähistiin viikkoja ennen käräjäin alkua, jotta meijerirakennuskin väliin unohtui. Ja jännitetyin mielin varrottiin käräjäin alkamista.