Nämä uutiset sai Mikko tietää Ojalaisessa käydessään.
Silloin hänelle eräänä iltana juolahti kummallinen asia mieleen. Jos olisi kirjoittaa sille konsulentille suoraan ja selittää, että Varesmäen Josefiinan lammashaka oli aivan sopimaton paikka monesta syystä, mutta Pikku-Herralan palsta, jossa jo oli valmis kaivo kirkasta vettä täynnä, oli kaikin puolin sopiva, — niinkuin Maaherran Heikkikin oli sanonut.
Semmoinen ajatus tuli Mikolle yhtäkkiä, eikä hän osannut sanoa, mistä se oli mieleen juolahtanut.
Mikko istui liesiloisteen lämpimässä ja mietiskeli. Kenet saisi kirjoittamaan? Horslunti olisi ollut verraton kynämies ja selväsanainen, mutta hän vaatisi vaivoistaan ainakin kymmenmarkkasen, ehkä enemmänkin. Sitäpaitsi ei Horsluntiin voinut luottaa. Hän ei malttaisi olla asiasta puhumatta, ja niin saisi Erkkilän ja koko Sipillan kylän niskaansa…
Hän läksi Apunlaaksoon ja puhui siellä tuumastaan. Emäntä hyväksyi kaikin puolin Mikon aikeen. Heidän jutellessaan saapui siihen Virnemäen Kaisa, jolle asia heti selitettiin.
»Siitä pitäisi tulla semmoinen kirje», selitti Mikko nyt tarkemmin aiettaan, »missä kaikki Varpumäen asukkaat, jotka tunnemme ja tiedämme, minkälaiset lähteet ne ovat, joista vesijohto meijeriin aiotaan laittaa ja joiden nojalla Erkkilä ja muutkin Sipillan kylän miehet Josefiinan lammashakaa puolustavat, tarkoin selitämme, ettei niissä ole kuivana kesänä vettä, ja että lammashaka on muutenkin syrjässä…»
»Juuri semmoinen sen pitää olla», myönsi Apunlaakson emäntä, ja kun kirjurista tuli puhe, niin Virnemäen Kaisa sanoi:
»Siihen ei tarvitse sen parempaa kirjuria kuin Varpumäen Manta on. Se ihminen osaa sen verran kirjoittaa, kun kuuluu kerran kauppakirjankin kyhänneen ja monta velkakirjaa…»
Nyt Mikko ja Apunlaakson emäntäkin muistivat, että Mantahan oli kirjoitustaitoinen. Mutta asia piti pitää salassa, etteivät kyläläiset saisi tietää. Varesmäen Josefiina suuttuisi silmittömästi…
»Se lammashaan hinta pitää muistaa myöskin mainita kirjeessä, ja että
Pikku-Herrala antaisi ilman», sanoi Apunlaakson emäntä.