»Saattaa tapahtua, etteivät huoli koko voista… Siinä sitten ollaan…
Sitten näkevät, mitä joutava riita on maksanut…»
Kaikki ymmärsivät niin olevan. Ja nyt näyttivät kaikki heräävän kuin pitkästä unesta.
»Sitähän se ennusti jo konsulenttikin», sanottiin.
Oli kevät käsissä, pääsiäisen aika.
Kirkonkylän Kauppila mietti juuri paraikaa, että pitäisi vielä kerran yrittää. Sillä minkäänlaiseen toimeen eivät olleet ryhtyneet mallikyläläisetkään sitten viime kokouksen. Pikku-Herralan palstalla töröttivät rakennusaineet läjissään, ja kaivossa sanottiin olevan paljon ja kirkasta vettä. Siinä odottivat mitä tapahtuu. Ja Varesmäen Josefiinan lammashaassa olivat kivet siinä järjestyksessä, johon ne oli talvella ajettu. Mutta nyt kun tulikin voista huono tili ja maitokilon hinta laski puoleen entisestä ja tuo tiedettiin pienen ja ahtaan meijerihuoneiston syyksi, heräsivät kaikki. Oli kuin olisi kylmää vettä niskaan heitetty.
Niitä asioita Kauppila mietti ja arveli itsekseen, että nyt, kun oli saatu näin raskas muistutus, ehkä päästään yksimieliseen päätökseen. Siinä toivossa istui hän kirjoittamaan kuulutusta uudesta kokouksesta.
Mutta juuri kun hän oli alkuun päässyt, tulla tupsahti Ylipään Vilhemi hänen puheilleen.
Vilhemi oli nokkela ja näppärä mies hoksaamaan, ja nyt oli hän keksinyt mielestään soman tempun.
»Nyt on kokous kuulutettava aivan ensi päiviksi», sanoi hän. »Kuten tiedät ovat Erkkilän Anaski ja Mäenpään Ulrikki menneet Rovaniemeen pääsiäismarkkinoille ja viipyvät sillä matkalla pari viikkoa. Sillä aikaa on nyt kokous pidettävä, ja olen varma, että muut Sipillan kylän miehet kyllä saadaan suostumaan mihin hyvänsä, kun Anaski ja Ulrikki ovat poissa…»
»Mutta siinähän onkin asiaa», ilostui Kauppila. »Aivan niin. Anaski ja Ulrikki ne ovat komennelleet koko Sipillan kylää ja kaikkia järvikyläläisiä.»