Silloin juoksi Lomman Nestori Anderssonista päin heidän luokseen. »Hyvä on!» läähätti hän. »Joko Helmeri pääsi pakoon Alirikilla?»
»Jo meni kuin lintu, hurtat pirskosivat syrjään, kun Alarikki nousi takajaloilleen… Mitä te oikein…? Voi saakeli… Saitteko pettää hurttia?» sanoi Ulrikki omasta ja muiden puolesta.
He kokoontuivat Nestorin ympärille. Kuvenjuskin alkoi huomata, että tässä oli tullimiehiä petkutettu, vaikkei hän osannut aavistaakaan, kuinka se oli tapahtunut.
Mutta Nestori ei tässä pihalla asiaankuulumattomien kuullen ruvennut mitään selittämään, vaan käski kaikkien tulla sisälle, ja hiljaa puhuen hän varoitteli, ettei saanut kukaan lujalla äänellä puhua.
Kaikki lähtivät hiljaa supatellen Kuvenjuksen kamariin, mutta Lomman Ville jäi ulos pihalle Teisko-tamman luo, sillä sitä ei uskallettu siihen vahditta jättää, kun oli pimeä ja mustalaisia paljon liikkeellä.
Mutta kun he pääsivät Kuvenjuksen kamariin, käski Kuvenjus Lomman Nestorin aukaista uuden punssipullon, ja kovin uteliaana hän tahtoi tietää, miten tämä kaikki oli tapahtunut ja miten oli tullihurttia saatu pettää…
Ja Nestori, aukaistessaan pulloa, alkoi selittää: He olivat, Helmeri ja hän, kun hänen oli mentävä Viikluntia hakemaan todistajaksi kilpa-ajoon, nähneet tullimiehiä liikkeellä, mutta kun eivät mitään pahaa aavistaneet, olivat he, Ville kolmantena, ottaneet Alarikin ulos tallista ja ruvenneet valjastamaan. Silloin äkkiä olivat tullihurtat ilmestyneet heidän ympärilleen… Haaparannan tullimiehet olivat tunteneet sekä Helmerin että Alarikin ja uhanneet ottaa hevosen takavarikkoon. Silloin ehti Helmeri kuiskaamaan hänelle, Nestorille, korvaan: »Juokse pian Anterssoniin ja palkkaa Vintturin Santeri sanomaan hurtille, että siellä paraikaa suomenpuolelaiset myyvät hevosia, — että siellä on Viiklunti, Oukan Aapeli ja Torikan Hermanni…»
»Minä juoksin, minkä jaksoin, ymmärtäen Helmerin tarkoituksen… Vasta Parkin pihalla kohtasin Vintturin Santerin, työnsin hänelle viisi kruunua kouraan ja selitin, mitä hänen oli tehtävä… Santeri on nokkela ja hyvä hoksaamaan… niinkuin näitte…»
»Ha, ha, ha», ratkesi Kuvenjus nauramaan, vaikka oli määrä, että piti olla ja puhua hiljaa. »Te olette saakelin sukkeloita aina hoksaamaan, te Suomen puolen hevosmiehet… ha, ha, ha… Kuinka sitten? Kuinka sitten?»
Nestori jatkoi: