»Ovat kai tehneet peslaakin, niinkuin uhkasivat», vastasi Kuvenjus tyynesti.
Mutta Ulrikki, vaikkei huone ollutkaan hänen hallussaan, alkoi hätistellä tullimiehiä ulos, haukkuen suut, silmät täyteen. Ja kun eivät aikoneet poistua, tarttui Ulrikki tuoliin.
»Helvettiin täältä lappakaa», kirosi hän. »Hoitakaa asianne rajalla, elkääkä tulko tänne markkinapaikalle ihmisten kanssa mellastamaan…»
Jo täytyi Nymanin ja Starkin poistua. Kiroten ja uhaten he painoivat oven kiinni, aavistaen, että heitä olivat taaskin hevosmiehet nenästä vetäneet.
Tullimiesten poistuttua alkoi hauskuus uudelleen. Kuvenjus nauroi, kiitti Ulrikkia, taputteli Lomman poikia olkapäälle ja kysyi:
»Mutta mihin maailmaan se Helmeri ajaa Alirikilla? Kun eivät vaan saavuttaisi Helmeriä…»
Ulrikki nousi ja kuiskaili pitkän aikaa Kuvenjuksen korvaan. He nauroivat molemmin, mutta toiset eivät kuulleet muuta heidän keskustelustaan kuin »Herttua» ja »isäntä».
Lomman pojat ymmärsivät kuitenkin jo niistäkin sanoista, että Ulrikki uskoi Helmerin ajaneen Alirikilla rajalle päin, ehkä Herttuan taloon…
Kun aikansa siinä maistelivat ja äsken tapahtuneesta rohkeasta hommasta puhelivat, alkoi Kuvenjus esitellä, että koska kilvan ajosta ei tullutkaan asiain näin kääntyessä mitään, lähdettäisiin miehissä ajelemaan pitkin kylää ja markkinapaikkaa… Nyt piti olla iloisena joka miehen, kun näin reilusti oli käynyt ja parhaat markkinapäivät olivat kulumassa!… Ja markkinoita ei ollut kuin kerran vuodessa!
Se puhe kelpasi muillekin ja valmiit oltiin lähtemään. Ja niin lähdettiin. Kuvenjus ja Ulrikki istuutuivat kumpainenkin Teisko-tamman rekeen, ja ajajaksi pääsi Ville, asettuen kuskipallille.