Nestori tapasi pihalla Oinas-Matin, oman kylän miehen, jolla vielä oli hevonen myymättä. Hänen rekeensä pääsi Nestori, ja oli reessä muitakin hevosmiehiä, kaikki käkenä hutikassa, huutaen ja hurraten…
»Annapas nyt juosta sen Teisko-tamman, että nähdään, minkälainen vauhti sillä näin pimeässä on», käski Kuvenjus. »Niin, annapa astua», käski Ulrikkikin. Ville vihmasi ohjapuolella Teiskoa kyljelle, ja nopeasti juosten Teisko alkoi mennä vilistää, Oinas-Matin miehineen ajaessa laukkaa perässä.
Ulrikki esitteli, että ajettaisiin toiseen päähän kylää, Limperiin, missä hevosmiehet saivat mielin määrin mellastaa ja missä hän arveli Viikluntinkin nyt olevan.
Kuvenjus suostui siihen? koska hän ennen kaikkea halusi olla hevosmiesten parissa ja heidän kanssaan rähistä.
He ajoivat Lindbergille, mutta lopputaipaleella otti Kuvenjus ohjat ja
Villen piti siirtyä Ulrikin viereen.
Talossa he tapasivat Viikluntin, joka nyt, kun oli saanut myydyiksi sekä Oukan Aapelin että Torikan Hermannin hevoset, oli naukkinut itsensä tukkihumalaan ja rallatteli polkkaa Lindbergin pöydän päässä, — ja Aapeli ja Hermanni, hutikassa kumpainenkin, tanssata toikkaroivat lattialla.
Siihen riemuun joutuivat Kuvenjus, Ulrikki ja Lomman pojatkin.
VIII
Sillaikaa kun vakinaiset rajavartijat olivat Ylikainuun markkinoilla, oli Rannan- ja Lommankylässä ylimääräisiä rajavartijoita valvomassa, ettei tullittomasti saataisi tuoda hevosia rajan yli.
Mutta niitä tuotiin sittenkin markkinoille. Ja vaikka markkinapaikalla oli toistakymmentä tullimiestä vartioimassa ja hevoskauppoja nuuskimassa, eivät he olleet onnistuneet tekemään yhtään ainoata takavarikkoa — ja markkinat jo olivat sivu puolivälin, paljon kauppoja jo tehtyinä.