Siinä oli kaksi kysymystä, joita Kuvenjus ja Ulrikki aamukohmelossa miettivät.
Mutta kun Kuvenjuskin oli pukeutunut ja aamukahvit juonut, esitteli hän, että lähdettäisiin Teisko-tammalla ajelemaan kylälle, jotta päästäisiin virkistymään…
Lomman pojat valjastivat Teiskon ja palvelivat kaiken kykynsä mukaan
Kuvenjusta. Ulrikki ja Kuvenjus lähtivät, Kuvenjuksella ohjat käsissään.
Silkkimusta seisoi vielä valjaissaan kuistin luona, mutta jällivaaralaista itseään ei näkynyt.
Ulrikki oli hyvillään, että tuli lähdetyksi ajelemaan. Hän ei enää olisi tahtonut tulla vastakkain silkkimustan ostajan kanssa… Asiaan saattaisi hyvinkin äkkiä hänkin sotkeutua, jos siitä oikeusjuttu nousisi. Ja hän päätti mielessään, kun markkinat jo muutenkin olivat loppupuolella, lähteä hiljaisuudessa pois… Niin olivat tänä aamuna aikoneet Lomman pojatkin, joilla heilläkään ei enää ollut markkinoilla mitään tekemistä.
Pitkin kylää ajelivat Kuvenjus ja Ulrikki kirkkaana pakkasaamuna.
Virkkuna ja hyvällä menotuulella oli Teisko, ja yhä enemmän ja enemmän
Kuvenjus siihen mieltyi. Ja hän alkoi esitellä Ulrikille, että he
vaihtaisivat Alirikkia ja Teiskoa.
»Se sopii», vastasi Ulrikki. »Hyvät ovat hevoset kumpikin, niin Alarikki kuin tämä Teiskokin… Mutta minä tahtoisin välirahoja», lisäsi hän sitten.
Ulrikki ymmärsi hyvin, ettei Kuvenjus enää uskaltaisi Alarikkia
näkösälle tuoda. Parasta ja viisainta oli, että Alarikki nyt vietäisiin
Suomen puolelle takaisin, ainakin toistaiseksi… Hän arvasi, että
Kuvenjus mietti samaa, ja sen vuoksi päätti hän kiskoa välirahoja.
»Saat sinä välirahoja», lupasi Kuvenjus.
Häntä miellytti nyt Teisko enemmän kuin Alarikki.