»Paljoko tahdot välirahoja?» kysyi Kuvenjus, kun he jo olivat tulossa takaisin.
Ulrikki mainitsi summan.
Kuvenjus lupasi heti, olisi antanut enemmänkin, mutta Ulrikki ei arvannut pyytää.
Vaihetus oli siis sovittu.
Kun he palasivat kestikievarin pihalle, oli silkkimusta onneksi kadonnut äskeiseltä paikaltaan, eikä näkynyt jällivaaralaistakaan. Mutta ei Ulrikkikaan Kuvenjukselle kertonut sanaakaan siitä, mitä silkkimustan kaupassa olivat mulkanneet.
Lomman pojat seisoivat pihalla, ja kun kuulivat, että Kuvenjus ja Ulrikki olivat vaihtaneet hevosia, niin onnittelivat Kuvenjusta ja kehuivat Teiskoa…
Ja Kuvenjus kutsui Lomman pojatkin päivälliselle, joka samalla olisi erojaishetki ja johon hän paitsi Ulrikkia ja Haaparannan Liljebäckiä myöskin oli kutsunut muutamia ruotsalaisia herroja.
Ulrikki tapasi salissa aamullisen hevosenostajan, ja muistaen, että hänellä oli Alarikki Herttualla, kävi hän puheille ja kuiskasi ruotsalaisen korvaan:
»Minulla on oikein kaunis, nuori ja kookas ori, jonka myisin. Se ei kyllä nyt juuri ole täällä markkinapaikalla se on tästä rajalle päin eräässä talossa… Siinä olisi sekä ajo- että työhevonen… vankka kuin jumpo ja hyvä syömään…»
Ja viitaten Kuvenjukseen hän jatkoi: