Kuinka käynee nyt?
Oli Helmeri nytkin arvannut, että Luulajan Kuvenjukselle tämä Alarikki oli tuleva, vaikkei Ulrikki ollut hänelle siitä maininnut. Mutta hän ymmärsi muuten ja tiesi, missä Ulrikki häntä vartoi, ja ehkäpä vartoi Kuvenjuskin.
Yhtäkkiä, kun Helmeri ajatuksissaan reessä makaili, pää heiniin painettuna ikäänkuin nukkuen, ja toivoi, että hänen matkansa onnekkaasti päättyisi, karahti kaksi miestä tienvierestä luhtirakennuksen takaa Alarikin ohjiin ja pysähdytti hevosen. Maantie kulki siinä aivan luhtirakennuksen nurkitse, ja miehet tömähtivät sieltä tielle kuin pyssyn suusta…
Mutta salamannopeasti älysi Helmerikin, mitä miehiä he olivat, ja kun jo olivat saaneet ohjat käsiinsä, ymmärsi hän, ettei ollut enää mahdollista pakoon päästä…
Hän tekeysi niinkuin heräisi nukkumasta, ja vasta sitten kun toinen tullimies sysäsi häntä olkapäähän, oli hän tointuvinaan täyteen tajuntaan. Toinen miehistä puhui ruotsia, toinen jokivarren suomea.
Toinen hoiteli ohjia ja tyydytteli Alarikkia paikoillaan seisomaan; toinen, se suomea puhuva, alkoi kaivaa reestä heiniä, mylläten kaikki sikin sokin kuin neulaa hakien. Sitten kysyivät kiivaasti, kuin suuttuneina siitä, etteivät heinäin seasta mitään löytäneet, mistä ajaja oli tulossa, mihin menossa ja kenen hevonen?
Helmeri selitti kauheasti haukotellen ja silmiään hieroen, että hän oli
Tapo-Matti Mataringista ja että oli Torneus-kauppiaan asioille menossa
Haaparannalle…
»Ja, ja. Men hvems ä' hesten? Kukka on häste… förbanna mej», tenäsi se ruotsia puhuva.
Helmeri selitti taas haukotellen, että hevonen oli Torneuksen, mutta reki hänen. Ja kysyi sitten, että mitä miehiä olivat ja tiesivätkö, pitkältikö oli vielä matkaa Haaparannalle?
Tullimiehet alkoivat nyt puhua ruotsia keskenään, jona aikana Helmeri vilpittömästi haukotteli ja näytti sangen tyytyväiseltä. Mutta tullimiesten epäluulo oli herännyt. Kuorman vedättäjästä tosin todistivat Helmerin reki ja reessä olevat esineet, apelaatikko ja rikkinäiset silppusäkit. Samoin olivat hevosen valjaat kuin rahtimiehen valjaat, vanhat ja kuluneet, mutta kovin kiiltävän kaunis oli hevonen ja ylen upea rahtimiehen hevoseksi… Sähkölamppujen valossa tarkastelivat he Alarikkia päästä jalkoihin, tunnustelivat kylkiä, ravistelivat päätänsä ja nakkelivat kuin vihapäissään apekoppaa ja kaivelivat heiniä…