»Hen valehtelee», sanoi taas se ruotsia puhuva.
»Tämäpä on kummaa», sanoi Helmeri ihmetellen. »Onkos teiltä mitään sitten varastettu?»
»Han ä' idiot!» arveli ruotsia puhuva.
»Onko tästä vielä pitkälti kaupunkiin?» kysyi Helmeri aivan kuin ei vähääkään aavistaisi, että hän oli osunut tullimiesten pariin.
Se suomea puhuva sanoi olevan vajavan neljänneksen ja tiedusteli samassa, mihin Tapo-Matti aikoi kortteeria. Helmeri mainitsi erään pikkutalon nimen, jossa tiesi matkamiehiä ja rahdinvetäjiä kulkevan.
Mutta yhä tarkastelivat hevosta ja näyttivät epäilevän.
Ja kun vielä hetkisen olivat puhelleet, antoivat Helmerille ohjat ja sanoivat, että hekin lähtevät kaupunkiin asti, nähdäkseen, puhuiko Tapo-Matti totta…
Ja toinen heistä istuutui toiselle reslan laidalle, toinen toiselle, ja keskellä rekeä, niinkuin arestissa, istui Helmeri.
Alarikki läksi siivosti kävelemään, hännän heiluessa aisasta aisaan. Helmeri istui kuin tulisilla hiilillä, mutta näyttääkseen vilpittömältä sanoi hän niin rauhallisella äänellä kuin suinkin voi:
»Jo tässä vain pääsette kaupunkiin asti, vaikkapa useampikin mies…
Hyvä on hevonen, eikä paina nyt kuorma…»