Siellä hommasi hänen renkinsä Helmeri pientä reslarekeä reilaan. Helmeri oli isäntänsä oikea käsi ja monivuotinen markkinakumppani. Tampereella asti oli Helmeri nytkin käynyt, hevosia ruokkien ja hoitaen, ja palvellen isäntäänsä, joka ei itse näin markkinamatkoilla viitsinyt hevosia apehtia eikä muutenkaan huoltaa.
Ulrikki antoi neuvoja Helmerille ja lopuksi sanoi:
»Minä käväsen satulasepässä ostamassa Alarikille koreat valjaat…»
»Ostakaahan silkkimustallekin komea kulkunen», evästi häntä Helmeri.
Mahtavana ja pönäkkänä Ulrikki asteli portista kadulle ja läksi kävelemään kauppatorille päin.
* * * * *
Paitsi Heikkilän Ulrikkia olivat Soinilla kortteeria Lomman pojat Ville ja Nestori, ylempää Tornionjoki-varrelta Ruotsin puolelta kotoisin. Torikan Hermanni taasen oli samasta kylästä kuin Ulrikkikin, Suomen puolelta. Kaikki he olivat tottuneita hevosmiehiä. Lomman pojat tosin olivat vielä nuoria miehiä, mutta monet markkinat olivat hekin jo kulkeneet, monet kymmenet hevoset Etelä-Suomesta asti tuoneet ja tullia maksamatta vieneet Ruotsin puolelle. Ville, vanhempi veli, olikin jo kehittynyt erinomaiseksi hevosmieheksi, joka osasi asianhaarain mukaan valehdella ja pettää. Nestori, nuorempi, alkoi sentään jo olla yhtä nokkela kaupoissa, ja tällä Tampereen-matkalla oli hän paljon edistynyt. Mutta ei heistä yksikään, yhtä vähän kuin kukaan muukaan Tornion puolen hevosmies, vetänyt vertoja Heikkilän Ulrikille. Sillä Ulrikki oli hevosmiesten hevosmies, joka tunsi ammattiveljensä Viipurista asti, samoin kuin hän vuorostaan oli tunnettu muun Suomen hevosmiesten keskuudessa.
Nytkin, tällä Tampereen-matkalla, oli Ulrikki ostanut kuusi uljasta hevosta omiin nimiinsä. Lomman veljeksillä oli kaksi hevosta mieheen, ja samaten Torikan Hermannilla.
Kun Ulrikki oli mennyt portista kadulle, riensi Torikan Hermanni kysymään renki Helmeriltä, mihin Ulrikki oli aikonut lähteä.
»Satulasepässä aikoi käydä», ilmoitti Helmeri.