»Se ostaakin sitten monenlaisia hevosvaljaita», arveli Hermanni.
»Komeat aikoi ostaa», sanoi Helmeri.
Tulivat siihen Helmerin reen viereen Lomman pojatkin, ja kun kuulivat, että Ulrikki oli satulaseppään aikonut, niin arvelivat:
»Pitää tästä joutua meidänkin ostamaan valjaita… kyllä ne
Ylikainuulla kaupaksi käyvät!»
»Puolet saapi siellä voittoa», virkkoi Torikan Hermanni.
»Niin. Ja mikäpä sitä kotikylään kehtaa ajaa, elleivät valjaat välky ja tiu'ut helise», naurahti Helmeri.
»Niin on tosi», myönsivät Lomman veljekset.
Ja niin menivät kaupungille kaikki, paitsi Helmeri, joka jäi rekiä ja muita neuvoja matkaa varten reilaamaan.
Aamiaisen ajaksi palasivat muut paitsi Ulrikki. Soinin emäntä oli hevosmiehille laittanut vankan lihakeiton ja kävi kutsumaan heitä aamiaiselle. Ja kun päivä jo oli valjennut, meni emäntäkin uteliaana tallinovelta katsomaan uljaita markkinahevosia.
Siinä siunaili ja kehui niiden komeutta ja lihavuutta ja tiedusteli, mitkä hevosista olivat Heikkilän Ulrikin… Helmeri siihen tuli emännälle selittämään ja kehumaan kunkin hevosen erinomaisia tapoja.