»Pimeä oli», jatkoi Nestori. »Me seisoimme ja kurkistelimme tallin porstuan ovenraosta, ja juuri kun pujahdimme pihalle, kuulimme ja näimme, että tullihurttia kahdella hevosella laukkautti perässä, Kainuun tielle kääntyen…»
»No voi helvetti! Mistä siihen hurtat niin äkkiä ilmestyivät?»
Ulrikki nousi jo kävelemään, niin liikutti veriä Nestorin kertomus.
»Siinä olivat sekä Nyymanni että Tarkki ja Rannankylän tullimiehet, ja muuta en ymmärrä kuin että sattumalta olivat ajamassa Rannankylästä päin ja kuulivat Kainuun tielle ajettavan, niin summamutikassa lähtivät perään… Eivätkä kauan viipyneetkään ennenkuin palasivat, ja kaksi hevosta olivat ottaneet peslaakiin… Nyt juuri, kun tänne läksin, tulivat ja hyvillään näyttivät olevan…»
»Näittekö hevosia?» kysyi Ulrikki, hakien sikaaria suuhunsa.
»Näin sen verran, että arvaan, kutka ajajat olivat ja kenen hevoset…»
Ulrikki mietti hetkisen ja sanoi sitten:
»Jo arvaan minäkin! Muita eivät olleet. Miukin Matti ja Oukan Aapeli…»
»He juuri…»
»Parahiksi heille!» sanoi Ulrikki. »Tietenkin olivat he humalassa, arvaan ma?»