»Hyvin kävi!» kuiskasi hänelle Ulrikki. »Kaikki hyvin! Viiklunti on puolellamme, ja kirje, Nyymannille osotettu, on täällä taskussani…»
»Ei muuta siis kuin lähteä ja toimittaa kirje Nyymannin käteen», kuiskaa Helmeri vastaan. »Nyt tässä alkavat asiat mennä oikealle tolalle!»
Sitten päättivät, että seuraavana iltana pukeutuu Helmeri tuntemattomaksi rahamieheksi ja toimittaa kirjeen Nyymannin omaan käteen.
* * * * *
Ruotsin puolen rajavartijat Nyman ja Stark, jotka vasta olivat saaneet kaksi kallista hevosta takavarikkoon, olivat kovin hyvillään, toivoen palkinnoita ja virkaylennyksiä. Sillä he olivat ensimmäiset rajavartijat, jotka valppaudellaan ja nerokkuudellaan olivat niin onnistuneen takavarikon tehneet. Asiasta oli jo puhelimella ilmoiteltu pitkin jokivartta ylös ja alas päin. Talteen korjatut hevoset oli jo lähetetty Haaparannalle, kruunun hyväksi myytäviksi. Ja heille oli ylemmästä virastosta telefonoitu ja onnitteluja lausuttu. Lisäksi oli vielä Silfverberg, joka oli kaikkien rajavartijain ylijohtaja, viskaali, ja jonka tarkastuksen ja valvonnan alaisina kaikki ruotsinpuolisen jokivarren tullimiehet olivat, omakätisesti käynyt kiittämässä näitä nerokkaita poikia… Nymanin ja Starkin urotyö oli jo kauas kuulunut.
Heillä oli kyllin syytä olla iloisia, ja yhä valppaampina aikoivat olla, sillä markkinat lähenivät ja huhuja oli liikkeellä, että paljon oli Suomen puolella markkinoille aikovia. Ja hyvin he tiesivätkin, että Suomen puolella oli paljon hevosia, vasta etelästä päin tuotuja, jotka tietenkin oli aikomus tullia maksamatta saada markkinoille. Tunnetuimpia hevosmiehiä — Miukin Mattia, Oukan Aapelia, Heikkilän Ulrikkia ja Lomman poikia, — niitä he erityisesti halusivat pitää silmällä.
Mutta Heikkilän Ulrikin käynti Viikluntilla oli heiltä jäänyt huomaamatta. Olivat siinä uskossa, ettei Ulrikki ollut käynyt muualla kuin kauppiaassa, jonka pihalla hänen hevosensakin oli.
Mutta sen he tiesivät hyvin, että Ulrikki ja Lomman pojat vahtailivat sopivaa hetkeä, jona voisivat pujahtaa rajan yli. Sitä eivät kuitenkaan osanneet arvata, mitä tietä tulisivat käyttämään, sillä Tornionjoen yli oli tikoitettu monta tietä, melkein joka kylän kohdalta, vaikkei jokaista tietä yhtä paljon käytetty, varsinkaan Ylikainuun markkinain aikana, samoin kuin Rannankylän tietäkään, jota ylipuolelaiset ja järvikyläläiset pitivät kulkutienään. Harvoin kuitenkin uskalsivat Nyman ja Stark Rannankylään asti vahtimatkojaan ulottaa, sillä he tahtoivat uskollisesti vartioida oman kylän tietä, aina epäillen Ulrikin ja Lomman poikain hommia…
Mutta eräänä iltana saivat he kirjeen herra Silfverbergiltä, Rannankylän viskaalilta. Kirjeen antoi iltapimeässä outo rahtimies, joka sanoi tulevansa Rannankylästä ja olevansa menossa Haaparannalle. Nymanille oli kirjeen antanut ja maininnut, että Silfverberg oli sanonut sen olevan erittäin tärkeä ja sisältävän sellaisia asioita, joita ei käynyt telefoonissa puhuminen, ja sen vuoksi oli hän maksanut hyvän palkan rahtimiehen vaivoista ja moneen kertaan muistuttanut, ettei kirjettä saanut jättää kenellekään muulle kuin Nymanille.
Outo mies ajoi menemään, eikä Nyman tullut kysyneeksi hänen nimeäänkään.