Niin keskustelivat ja seisoivat hetken pihalla kuunnellen, mutta minkäänlaisia ääniä eivät eroittaneet.
Menivät vihdoin sisälle, mutta vuorotellen kävi kukin miehistä kujalla kuulostelemassa ajavien ääniä tai hevosten kavioiden kopsetta. Mitään ei kuulunut.
Viimein alkoivat rauhoittua toivoen, etteivät tullihurtat olleet selvää saaneet heidän poikkitulostaan… Oli sekä Ulrikilla että Lomman pojilla aikalailla konjakkia ja viinaa matkassaan, ja kukkura-puolikupit nyt teki joka mies.
Helmerin suunnitelma oli ollut sellainen, että Viiklunti nyt, kun kaikki hevoset oli saatu tullia maksamatta rajan yli, kuljettaisi Herttualta hevoset yksitellen omaan talliinsa ja sitten pitkänä suorana markkinapaikalle. Mutta nyt, kun siinä ryypiskelivät ja nousuviinaan pääsivät, rupesivatkin miettimään miehissä, että eri tavalla olikin meneteltävä.
Kun tullikavallus oli näin hyvin onnistunut eikä markkinoihinkaan enää ollut kuin vajava viikko, päätettiin jo aamuyöstä jatkaa matkaa Ylikainuuseen. Monta seikkaa oli, jotka niin kehoittivat tekemään. Ensiksikin oli hevosten vieminen ja niiden säilyttäminen Viikluntin tallissa hyvinkin hankalaa, ja tullihurtat voisivat vihapäissään ja kostonhimossa ruveta rettelöimään. Toiseksi oli markkinapaikalta jo tullut tietoja, että sinne oli saapunut paljon hevosenostajia sekä Jällivaarasta että muualta Ruotsin ylimaista ja että hinnat olivat kovin korkeat. Kolmanneksi oli tiettyä, ettei markkinapaikalla vielä ollut tullimiehiä nuuskimassa, vaan sen sijaan yhä olivat kaikki rajalla vartioimassa…
Ja noista syistä päätettiin, että nyt oli matkaa jatkettava.
Viiklunti kyllä puolestaan kannatti toisten ehdotusta ja päätöstä ja piti viisaimpana nyt pitkittää matkaa. Mutta harmitti häntä se, ettei hän saanut näillä uusilla, lyhythäntäisillä hevosilla ajella pitkin kylää niinkuin omillaan, ajella reilusti huvikseen ja tullihurttain kiusaksi… Asian tärkeyden vuoksi luopui hän tuumasta ja tyytyi toisten päätökseen.
Heikkilän Ulrikki, jolla oli liikeneroa ja joka nytkin ymmärsi hetken
ja markkinain tärkeyden, keksi yhtäkkiä uuden tuuman ja kuiskasi siitä
Helmerin korvaan. Helmeri puolestaan piti Ulrikin aietta aika hyvänä.
Se tekisi satoja, jos onnistuisi…
»Nyt pitää hommata», kuiskasi hän Helmerille. »Tämmöisiä, näin korkeita hevosenhintoja ei ole minun eläessäni koskaan ollut!»
Ja kun oli jo useita väkevänlaisia puolikuppisia juotu, sanoi
Ulrikki kuin kaikille yhteisesti, ettei hän nyt vielä itse lähdekään
markkinoille, vaan jättää hevosensa ja kaupanteot Viikluntin haltuun.
Ja syyksi sanoi, ettei hän vielä joutanut.