Mutta kolmantena iltana, kun ei tullimiehiä näkynyt jäällä eikä rannallakaan hiihtelemässä, rohkeni Helmeri hiihtää Rantakäyrään. Kun hän saapui pihaan, oli siinä tallin luona tullimiehillä tulinen kiire. Helmeri ei kuitenkaan ollut tietävinäänkään heistä, vaan kuunteli syrjässä ja tiedusteli piialta, joka ilmestyi kaivolle, oliko isäntä kotona… Sanoi olevansa etelänpuolen miehiä, tukkilainen, joka näin talvisydämen aikana haki maamiehen työtä…
Helmerillä oli laukku selässä, valeviikset ja huono naapukka. Tullimiehet eivät häntä tunteneet, ja kiireissään ja lähtöhommassa kun olivat, eivät he kiinnittäneet häneen sen suurempaa huomiota.
Matta Helmeri kuuli mistä juttelivat, sillä he puhuivat suomea sekaan, koska joukossa oli kaksi sellaista tullimiestä, jotka eivät ruotsia osanneet.
Nyt vasta aivan äsken olivat he saaneet tietoonsa, mitä sillaikaa oli hommattu, kun he Rannankylässä kävivät! Ja nyt vasta heille selvisi, mitä varten kirje oli laadittu!
Toistakymmentä hevosta, — niin olivat he saaneet kuulla, — oli sillävälin ehditty tuoda poikki, vaikka he laukkaa ajoivat mennen tullen, Rantakylässä käydessään. Ja nyt, kun olivat sen tietoonsa saaneet, nyt he miehissä panevat perään ja kohtaavat ne hävittömät ja rohkeat lurjukset markkinapaikalla hevosia myymässä…
Tosin joku joukosta tuntui arvelevan, että oli myöhäistä enää yrittää. Tullikavaltajat olivat päässeet rajan yli, kenenkään tullimiehistä heitä tai hevosia näkemättä, ja vaikeaa ja pimeää oli niin ollen mennä ottamaan takavarikkoon. Lisäksi ei tietty, kutka suomenpuolelaisista olivat olleet juonessa. Olivatko olleet kaikki yhdessä taikka…
Mutta Nyman, joka siinä tuntui olevan joukon johtajana, äyhkyi, että kyllä otetaan selvä perillä ja talteen jok'ainoa suomenpuolelaisen hevonen…
Heitä oli viisi miestä. Helmeri katseli heidän touhuaan ja kuunteli tarkoin, mitä puhuivat. Siitä eivät kuitenkaan näyttäneet olevan selvillä, kenen hevoset olivat, olivatko Heikkilän Ulrikin, Miukin Matin, Torikan Hermannin vai Oukan Aapelin, tai olivatko ollenkaan niiden…
Pian olivatkin matkaan valmiit. Kahdella hevosella lähtivät, toisessa reessä kaksi miestä, toisessa kolme. Ja heti kun kujasta ulos pääsivät, niin täyttä juoksua lähtivät ajamaan, aisatiu'un pauhatessa vasemmanpuolisessa aisassa.
Helmeriä nauratti. Mutta saadakseen kuulla, tiesikö talonväki, kutka hevosia olivat »luntreijanneet» ja oliko kylällä tietona, että Viiklunti oli joukossa, meni hän laukkuineen pirttiin, ja puhuen Oulun murretta hän alkoi kysellä, mitä miehiä nämä herrat olivat, joilla näytti olevan niin tulinen kiire.