Mutta Hermanni ei hätäillytkään.
»Elä sinä», juuppasi hän, mennen aivan Ulrikin reen viereen. »Elä muuta kuin riisu valjaista tämä Miukin Matin pulskea tamma… ja minä maksan rahat takaisin. Ei sitä niin vain toista hätääntynyttä petetä… Kun puolella hintaa tämmöisen tamman, hupakko, myypi..»
Ja hän meni ja koetteli tamman lihavia kylkiä.
»Mene matkoihisi siitä tunnustelemasta minun hevostani ja vie terveiset, ettei pureta hevoskauppaa.»
»Elä, elä!» varoitteli Hermanni, hoiperrellen melkein Ulrikin nenän alla. »Tässä on tuolla reessä ukko, joka tietää mitä laki hevosen vaihetuksesta sanoo… sanoo, että kolmen vuorokauden kuluessa saapi kaupan purkaa sekä ostaja että myyjä…»
Oravan vanha Matti kääntyi reessä ja huusi, ikäänkuin todistaen:
»Semmoinen on laki…»
»Minuako luulette pelottavanne!» sanoi Ulrikki siihen.
Nyt hän ymmärsi, että Miukin Matti oli tullut katumapäälle, ja kun ei itse uskaltanut tulla purkamaan, niin toimitti Oravan ukon ja Torikan Hermannin asialleen, antaen ryypyt heille vaivoistaan.
»Ei, pojat! Ei minua niin peloteta! Uskokaa pois!» sanoi hän uudelleen ja aikoi rekeensä istuutua.