»Tässä jutussa menetät!» kiivastui nyt Hermanni puolestaan. »Käräjäasia tästä nousee! Muista se!»

Mutta Ulrikki käski molempain mennä helvettiin hänen pihaltaan rähisemästä ja asettui rekeen. »Muista sinä!» rähisi Hermanni reen vieressä. »Niinkö luulet, etteivät tässä muut tiedä mitä sinä Viikluntin kanssa puuhaat — odotahan!»

Mutta Ulrikki istui jo reessään, ja Tynkä-Mikko peitti hänet vällyihin kuin herran ainakin. Hän tempasi ohjista ja ajoi menemään suoraan talon rantatörmästä jäälle ja siitä tikoitetulle tielle.

Heikkilän pihalla teuhasi Torikan Hermanni ja uhkaili käräjillä. Menipä hän Tynkä-Mikon perässä talliinkin ja rupesi Mikolle siellä mellastamaan ja juopuneen kovaäänistä porua pitämään. Silloin Mikko, vimmatusti nilkuttaen ja hääräten ja kiroten suun täydeltä, alkoi hosua vierasta luudallaan, — jolloin Hermannin täytyi poistua.

Ja palasen aikaa vielä pihalla jahkailtuaan lähti hän Oravan vanhan
Matin kanssa ajelemaan Miukille päin.

* * * * *

Ulrikki ajoi komeasti Ruotsin puolelle, antaen Lomman vastaleessa tamman kävellä. Valjaat välkkyivät, tiu'ut soivat, kulkunen helisi levottomasti, ja pulskana ja punakkana kuin uljain herra istui Ulrikki susiturkissaan.

Läpi Lomman pihan hän ajoi suoraan Rantakäyrään. Rohkeasti ajoi. Mitä olikaan pelkäämistä sillä, joka rehellisesti tullirahan hevosestaan aikoi suorittaa.

Ei näkynyt yhtään tullimiestä liikkeellä, ja Ulrikki arvasi siitä, etteivät olleet vielä palanneet Ylikainuun matkalta. Mutta jo ovat kaksin kerroin tyhmiä, kun näin jättävät rajan vartioimatta! Nythän pääsi ajamaan kuka hyvänsä poikki! Piilottaisi hevosensa ja menisi sitten toisia teitä markkinoille! Jos tietäisivät, kuinka leveät tiet nyt ovat, niin jo joutuisivat matkaan muutkin hevosmiehet!

Saavuttuaan Rantakäyrän pihaan pysähdytti hän hevosensa ja tiedusteli tullimiehiä. Ei niitä ollut yhtään nyt saatavissa!