»Vai ei ole muita hevosia Heikkilän Ulrikillakaan!» sai hän kiukuissaan sanotuksi.
»Jaksaahan tämä tämmöinen hevonen yhden miehen yksinäänkin vetää», arveli Ulrikki, vähän naurahtaen.
»Kyllähän me täällä Suomen puolen hevosmiesten vehkeet tiedämme», rähähti Silfverberg, kiukusta kalveten.
»Näytte tietävän, kun näin tarkkaan rajalla vahtaatte!»
»Markkinoilla tapaamme!»
»Terve tulemaan!» toivotti Ulrikki ja alkoi päästää hevostaan irti.
Mutta sitä sanoessaan hän puhui kuin itselleen:
»Saapi kuulla, kuinka perässä tuleville käy? Pitäkää vain varanne, sieltä on paljon tulijoita…»
»Sen valehtelet!» kivahti Silfverberg.
»Hyvä olisi, kun eivät nyt sattuisi tulemaan poikki, oudot miehet, ja ensi kertaa yrittävät Ylikainuun markkinoille», sanoi Ulrikki.
»Mitä? Outoja miehiäkö?» kysyi Silfverberg, yhtäkkiä ääntään muuttaen ja näyttäen nyt siltä kuin uskoisikin Ulrikin puheita. »Keitä outoja miehiä niiden pitäisi olla?»