»Kuulin, että eilen illalla oli meidän kylään Viinikalle saapunut iiläisiä ja simolaisia hevosmiehiä… Varmaanpa ovat markkinoille menossa, koska tälle jokivarrelle hevosineen pyrkivät…»
Silfverberg näytti uskovan mitä Ulrikki puhui, mutta hetken päästä hän taas alkoi epäillä, kun näki Ulrikin suupielissä hymyn väreitä.
»Jävla ryssar!» mutisi hän ja lähti kävelemään Rantakäyrään.
* * * * *
Ulrikki istuutui rekeensä, peitti nahkasilla jalkansa ja ajoi menemään
Ylikainuulle päin.
Komeasti käveli tamma, häntä heilui aisasta aisaan ja tiu'ut helisivät. Oli kirahtanut pakkaseen, jalaksen alla naukui ja kitisi lumi, mutta tie oli kova.
Monenlaisissa mietteissä Ulrikki istui. Oli hyvilläänkin, mutta taas kun muutamia asioita muisteli, rupesi arveluttamaan. Miten lienee käynyt Kuvenjukselle, jolle Alarikin myi? Olivatko tullimiehet ahdistelleet ja oliko Kuvenjus huomannut sitä pientä patin alkua, jonka vian vuoksi Ulrikki Alarikin sai paljon halvemmalla, mutta josta ei Kuvenjukselle ollut mitään virkkanut…
— Markkinoille se tietenkin on saapunut Kuvenjuskin… Vaan… no…
Minä kyllä siitä seikasta selkenen…
Ei ollut Ulrikki vielä saanut minkäänlaisia uutisia markkinoilta. Olivat jo ehkä kauppojakin tehneet, Viiklunti ja Lomman pojat! Olivatko tullihurtat osuneet heidän kimppuunsa?
Arvelutti ja mietitytti. Mutta niin hän lopuksi uskoi, että Viiklunti, monessa liemessä pehmitetty mies ja tullihurttain verivihollinen, osaisi kyllä keplotella ja valehdella niin, että seikoista selkeni…