»Voi saakuri», ilostui Ulrikki… »Sanoiko, että silkkimusta?»
»Sanoi, sanoi… Kuuli sen Helmerikin», vakuutti isäntä.
»Kuulin minä… vieressä istuin», todisti Helmeri, mutta hänen äänessään tuntui epäilystä.
»Kas niin se Viiklunti!» riemastui Ulrikki. »Vai sai myydyksi sen potkurin ja häntyrin! Miesten parhaita se Viiklunti!»
Ulrikki ei huomannut tyytymättömyyden ilmettä, joka kuvastui Helmerin kasvoilla.
»Osasi se tuo Helmeri oikeaan, kun Viikluntin puheille neuvoi», jatkoi
Ulrikki.
Mutta silloin iski Helmeri nyreän näköisenä silmää Ulrikille, ja kun isäntä poistui kahvia komentamaan, sanoi Helmeri:
»Tyhmästi teki Viiklunti, jos Mustan ensiksi myi…»
»Kuinka niin?» Ulrikki seisoi ymmärtämättä, mitä Helmeri tarkoitti.
»No, selväähän se on, että pian se mustan tavat jällivaaralainenkin näkee… ja tulee kaupan purkamaan…»