»Ahaa… Heikkilän Ulrikki lurjus!» kuuli Ulrikki Nymanin sanovan.
»Ä' de Ulrik?» kysyi toinen.
»En finsk häst… vet jag», kuului kolmas sanovan.
»Jopa satuttiin vastakkain», kuuli Ulrikki Nymanin ilostuvan.
»Jo satuttiin», vastasi Ulrikki. »Onko vierailla edes ryypyn varaa, kun markkinoilta palaavat?»
Tullimiehiä harmitti Ulrikin kylmäverisyys ja hävyttömyys. He olivat varmoja siitä, ettei Ulrikki ollut tullirahaa hevosesta maksanut, vaan tapansa mukaan livahtanut yli rajan. Heidän poissaolonsa oli viekoitellut Ulrikkia yrittämään… Asia oli heidän mielestään selvä, ja hyvillään siitä, ettei heidän matkansa ollut turha, huusivat he joka suusta, että he tekevät takavarikon…
Muuan Rannankylän tullimies jo yritti riuhtaista ohjat Ulrikilta.
»Menkää helvettiin!» karjaisi nyt Ulrikkikin. »Tästä on tulliraha maksettu! Pois alta!»
Nyman, joka näytti olevan johtomies, kysyi, missä hevosesta oli tulli maksettu ja kuka maksun oli perinyt.
Ulrikki selitti ja sanoi lopuksi: