»Kaksi kuuluu olevan kummallakin…»

»Onko näkynyt tullihurttia?»

»Sanoivat Nyymannin ja Tarkin olleen äsken Anderssonin pihalla.»

Kuistin edessä odottivat Hermanni ja Aapeli, ja kun näkivät Viikluntin tulevan, niin riensivät kohti kättelemään…

Helmeri näki heidän sitten vähän aikaa keskenään kuiskailevan ja naureskelevan ja hetken päästä poistuvan Anderssonille päin.

Helmeri jäi vielä siihen hevosensa luo seisomaan ja katselemaan markkinaelämää.

Siellä se vain herrain kanssa Ulrikki maisteli ja hauskaa piti… Ja Luulajan Kuvenjus ja Haaparannan Liljepäkki kumppaneina! Ei sinne otettu heidän pöytäänsä kaikennäköisiä räkänokkia punssia juomaan! Valinkomiehet ne olivat, joiden seurassa Luulajan Kuvenjus ryyppäsi! Ja armosta sinne kai nyt ja Ulrikin välityksellä olivat päässeet Lomman pojatkin! Kyllä, kun aikansa juovat, lähtevät kilpaa ajamaan, ja pian-aikaa Kuvenjus vaihtaakin Alarikin tähän tammaan… ja Ulrikki kiskoo taas välirahoja.

Lyhyt oli tammikuun päivä, ja alkoi jo hämärtää. Helmerillä ei kuitenkaan ollut mitään hätää eikä minkään puutetta, vaikka pakkasessa seisoskeli. Ei ollut enää muita hevosia hoidettavina kuin tämä tamma, kaikki muut olivat jo myydyt… ja lapikkaat jalassa kyllä tarkeni…

Kun hän silmäsi Anderssonin kujalle päin, näki hän Viikluntin ajavan täyttä juoksua kestikievarin pihan läpi, ja toinen, outo mies, istui Viikluntin vieressä… Helmeri arvasi, että siinä jo oltiin uusia hevoskauppoja tekemässä, sillä varmaan oli hevonen, jolla ajoivat, Torikan Hermannin Laukki, jonka Tampereelta oli tuonut…

Samassa ilmestyi Hermanni itsekin Helmerin puheille ja selitti, että Viiklunti oli saanut ostajan hänen Laukilleen, — että tuossa ajoivat jo »ruuvaamaan»…