»Sepä nyt tietty», vakuutti Ulrikkikin. »Semmoinen prosessi tästä tulee, että tuntevatkin tullimiehet käräjiä käyneensä…»
Se uhkaus näytti tullimiehiin vähin vaikuttavan. He olivat ennenkin, melkein samanlaisissa tilanteissa, ottaneet hevosia taiteensa, mutta kun asia oli tullut oikeuteen, olivat he joutuneet tappion puolelle. Se oli ollut kallista kokemusta. Ja epäselvältä näytti asia nytkin. He kyllä, Haaparannan tullimiehet, tunsivat varmasti Alarikin samaksi hevoseksi, joka heiltä aivan silmäin edessä katosi, mutta he eivät tienneet, miten Kuvenjus oli sen omistajaksi joutunut. Olihan Kuvenjus, kuten nyt vakuutti, voinut sen ostaa ruotsalaiselta mieheltä, ja silloin he eivät voisi Kuvenjukselta sitä ottaa takavarikkoon…
»Kyllä asiasta selvä tulee», rämisi Ulrikki, kun huomasi, että tullimiehiä alkoi arveluttaa.
»Minä kyllä näytän toteen omistusoikeuteni», sanoi Kuvenjus. »Tehkää vain peslaaki! Siinä on hevonen, mutta tietäkääkin, ettei minun hevostani pidetä lainassa ilmaiseksi…»
Siihen kokoontui muitakin markkinamiehiä Alarikin ympärille rähinää ja tinkaa kuuntelemaan.
Nyman ja Stark kehoittivat tekemään takavarikon, mutta Haaparannan tullimiehet miettivät vielä…
Ja kova oli suusota, joka kuului kauas pimeässä pakkasilmassa. Punssi haisi, sikaarit röyhysivät ja hevosmiehet rähisivät, ja väliin kuului kova kiljaiseminen, kun hevosen ostaja ajaa hurautti pihan läpi tulista juoksua…
Alarikki seisoi siinä miesjoukon keskellä kuin puristuksissa ja alkoi levottomana kuopia kovaksi tannerrettua pihamaata… Helmeri oli ohjissa, mutta Haaparannan tullimiehet pitivät Alarikin päällisistä kiinni.
Silloin juoksi mies kiivasta vauhtia Anderssonista päin tullimiesten luo ja kuiskasi jotakin Nymanin korvaan. Helmeri ehti tuntemaan, että se oli Vintturin Santeri, salakapakoitsija, mutta hän ei puhunut tuntemisestaan mitään. Ja yhtä nopeasti kuin oli tullimiesten luo ilmestynyt, katosi Santeri kujasta ulos.
Samassa lähtivät Nyman ja Stark sekä Rannankylän kaksi tullimiestä juoksemaan sinne päin, mistä Vintturin Santeri oli äsken rientänyt. Mutta Haaparannan tullimiehet jäivät Alarikin luokse, pitäen päitsistä kiinni…