Samuli kuunteli vaimonsa ja Pekan puhetta mitään vastaan sanomatta.
»Viime yönäkin unissaan valitteli, kääntelehti ja urisi, että luulin jo pahemmankin seuraavan», jatkoi Liisa tyytymättömällä äänellä. »Ei siitä olisi Samulistakaan enää raskaan työn tekijäksi.»
»Tuossa Törmälässä on itsensä noin sairaaksi repinyt», huomautti Pekka väliin.
»Tietää sen, kun aina ja joka työssä raskaimman taakan saapi kantaa… ja joka ei sitten ole koskaan ymmärtänyt säästää itseään, vaan on repinyt ja raatanut kuin karhu…»
»Elä nyt siinä!» virkahti Samuli vaimonsa puheisiin ja kävi pannusta kaatamassa lisää kahvia.
Mutta vaimo jatkoi:
»Tänäkin kesänä on moneen muuhun taloon käyty heinäntekoon hakemassa, ja puhtaan rahan olisi saanut, kun työ loppuu, vaan ei malta olla poissa Törmälästä … hyvästäkin paikasta… Ja sitten jyvissä ja kurnaalissa palkka maksetaan… jos maksetaan…»
»Täytyy sitä sille työtä tehdä, jonka maalla asuu», virkkoi Samuli.
Mutta siitä kävi Liisa yhä enemmän kiukkuun ja alkoi taas selittää,
Pekan puoleen kääntyen:
»Olisi Törmäläkin oikein tehnyt, niin torpankirjat olisi antanut ja muutenkin avustanut, että olisi navetta ja lehmä saatu…»