»Katsos poikaa, kun muisti isäänsäkin», arveli Antti ja alkoi kiskoa korkkia pullon suulta.
Samuli muisti taas Paavo-Eemeliä ja virkkoi:
»Tuoneeko minun poikani koskaan viinatilkkaa kivulloiselle isälleen?»
Siihen eivät muut sanoneet mitään.
»Pane sinä hyvin sekaan… hyvää se tekee kipeälle sisustallesi», kehoitti Antti.
Samuli teki väkevän puolikuppisen ja nakkasi menemään suuhunsa yhdellä kertaa. Mutta heikko kun oli, nousi viina päähän melkein heti ja kieli alkoi sammaltaa.
»Jos minuun tulee, Paavo-Eemeli, niin rehellinen mies tulee… kun tulisi päätä, että osaisi säästää», alkoi hän kesken muiden puheiden lavertaa.
»Joo, ja jos isänsä lahjat muutenkin tulevat…» sanoi Kaisa.
Samuli ymmärsi mitä Kaisa tarkoitti. Liisaa oli aina pidetty epärehellisenä, ja monta kertaa oli siitä riita perheeseen sattunut. Ja puhuttu oli kylällä jo siitäkin, että Paavo-Eemelikin paimenpoikana ollessaan yhtä ja toista pientä kalua näpisteli, vaikkei Samulin korviin siitä ollut kuulunut.
Juotuaan toisen puolikuppisen alkoi hän itkeä ja laverteli puuta heinää. Ja vähä väliä vannoi, ettei hän ikipäivinä ollut varastanut eikä toisen omaa himoinnut, vaikka välistä oli ollut hirveä puute ja monasti oli joutunut suureen kiusaukseenkin…