Lopulta hän nukahti Antin sänkyyn eikä herännyt ennenkuin iltahämyssä.
Mutta herättyään tunsi hän itsensä hyvin levänneeksi ja arveli:
— Taisipa viina mennä päähän.
Antti ja Aukusti olivat kävelleet kylälle, ja juotuaan Kaisalta kupin kahvia läksi Samulikin kotiaan päin.
Monenlaisia, ristiriitaisia ajatuksia pyöri hänen päässään. Minkävuoksi muutamat elivät niin hyvin ja rennosti? Niinkuin tuo Anttikin. Ja monet muut.
Ja hän oli aina pysynyt vähävaraisena ja köyhänä, vaikka työtä oli tehnyt… yli voimainsa monta kertaa raatanut… Seppä oli sanonut:
»Siitä näet, että liian vähän maksetaan palkkaa… ja muitten hyväksi sinä työtä teet… ilmaiseksi…»
Samaa taas oli puhunut Kuusi-Anttikin.
Mutta olihan Törmälä maksanut hänelle aina tavallisen palkan, joskus enemmänkin! Eihän häneltäkään sopinut enempää vaatia kuin mitä muutkin maksoivat…
Mutta sitten taas tuli mieleen iloisempi ajatus. Tuli kuva mökistä, joka oli punaiseksi maalattu ja navetta vieressä… peltoja, joissa oli suorat ojat ja kaikki kivet sievänä kiviaitana ympäri vainiota… siinä olisi vanhuuden päiviä hauska viettää…
Tullappa nyt Paavo-Eemelikin kotia, povitasku rahaa täynnä! Lehmä ensiksi… sitten navetta… Ostaisi Rantalalta sen vanhan riihen, josta tulisi hyvä navetta…