Kumma mies, kun ei ole minkäänlaisia tietoja lähettänyt! Kun ei vain olisi kevättulvan aikana jokeen pudonnut, outo kun oli…
Siitä ajatukset siirtyivät omaan nuoruuden aikaan ja tukkijoelle… Vaara siellä oli tarjona joka päivä ja huonoja kumppaneita, kirjattomia kulkulaisia ja roistoja, jotka pahaan neuvoivat. Hän muisti, kuinka häntäkin kerran kehoitettiin… Toiset kolme menivät ja tappoivat taipaleella laukkuryssän… Hän oli neljäntenä joukossa… mutta pyörsi takaisin ja juoksi kylään…
Monasti oli tuo tapaus mieleen johtunut ja silloin oli aina tullut ajatelleeksi, että Jumalan sormi pidätti… niinkuin oli pidättänyt jälkeenpäinkin monesta pahasta työstä, jotka ajatuksissa olivat syntyneet…
Tultuaan Törmälän tienhaaraan yritti hän kääntyä taloon päivällistä syömään. Mutta kun päivällisen aika jo oli ohi, kääntyikin hän Varpumäkeen.
Ilta oli hämyämistään hämynnyt, ja kirkon takaa taivaanrannalla välkkyi jo kirkas tähti — kuin hyvästiä valoisalle kesälle jättäen ja alkavaa syksyä tervehtien. Samulinkin mieli kävi alakuloiseksi.
Vuosi oli taas kulunut, kohta oli lopussa tämäkin kesä… ja viime kesänä muisteli miettineensä, että tänä kesänä nyt lehmän ja navetan hommaa… Nyt kesä kohta loppuu. Eikä ollut vielä navetan hirsiäkään tiedossa… Jos terveenä pysyisi, niin koettaisi ojankaivuulla säästää lehmää varten, ja jos Paavo-Eemeli talveksi kotiutuu… niin jo kumma on, jos ei sitten… Ja jos Sylvikin, joka palveli pappilassa, voisi jotakin palkastaan ojentaa…
Hän näki mökkinsä ikkunan läpi kirkkaan tulen takasta vilkkuvan, ja kun likemmäksi pääsi, niin kuuli kovaäänistä puhelua sisältä. Seppä siellä kuului olevan ja yhtaikaa selittivät ja huusivat Liisan kanssa, että kauas kuului…
Kun Samuli astui pirttiin, herkesivät huutamasta, eivät olleet innossaan kuulleet, että porstuan ovi kävi.
»Täälläpä iso asia on, kun huuto kuuluu virstan päähän», sanoi Samuli sisään tullessaan.
»Iso täällä onkin asia», vastasi Liisa. »Täällä on käynyt vieraita, joista olen Lanko-Pekalle selittämässä.»