Mutta Liisa, levättyään, alkoi taas:
»Onhan siitä jo puhuttu kahtenakin kesänä, että tähän kansakoulutontti on valittu… vaan tuo Samulikos se, nahjus, on uskonut… Ja konstikos on tähän rakentaa! Törmälä komentaa pois… taitavatpa torpankirjat olla esteenä, heh… Sen sitten saat pitkästä palveluksestasi.»
»Paitaan asti ottavat… jos nyt lapsinesi joudut pois mökiltäsi… Lurjus ja sydämetön on lopulta Törmäläkin, johon olet luottanut ja jota hyväksi mieheksi olet uskonut… Niinkuin ei olisi muualla yhtä hyviä paikkoja kansakoululle kuin tämäkin», jatkoi seppä siitä, mihin Liisa lopetti.
Ja vuorotellen pauhasivat, Samulin äänettömänä kuunnellessa. Sekä seppä että Liisa nähtävästi odottivat, että Samuli nyt ainakin raivostuisi ja uhkaisi jättää työnteon Törmälässä. Mutta ei suuttunut Samuli, allapäin istui ja mietiskelevän näytti.
»Eihän tuota nyt vielä niin varmaan tiedä uskoa… Eipähän ole Törmälä itse koskaan siitä sanallakaan maininnut», sanoi hän vihdoin sepän ja Liisan puheisiin.
»Siinä nyt kuulette, seppä», innostui Liisa sepälle selittämään. »Siinä kuulette nyt — hän uskoo Törmälää kuin Jumalaa — niinkuin ei Törmäläkin osaisi väärin tehdä samoin kuin muutkin talolliset…»
»Jo minä sinuna huomispäivänä ottaisin asiasta selvän ja palttua antaisin Törmälän töille», ehti seppä välissä sanomaan.
»Eivät ne ole kuin Serafiinan hommia», arveli Samuli. »Ei siihen Joonas suostu, vaikka olisi kymmenen herraa tämän paikan kansakoulutontiksi katsonut…»
»Serafiina, nokinenä, siinä talossa nyt onkin isäntänä ja emäntänä», riemastui Liisa taas puhumaan. »Serafiina siinä vielä ukollekin kummat tekee… Ettekö usko, seppä, tekin niin?»
»Niin on minunkin uskoni.»