»Jopa taisi tulla sateen vuorokin», sanoi Törmälä levähtäen lapionsa varassa.
»Ei tästä vielä pitäisi tosi sadetta tulla, sillä minua ei ole painostanut tänään, niinkuin sateen edellä painostaa», virkkoi siihen Samuli.
Sen pitempään eivät keskustelleet, alkoivat taas luoda ojaa.
Samulin ajatuksissa poltti ja pakotti, mutta hän ei vieläkään ollut saanut Törmälältä kysytyksi. Mutta sitten yhtäkkiä, ettei itsekään käsittänyt kuinka, sai hän ääneensä sanotuksi:
»Kansakouluko se aiotaan Varpumäkeen rakentaa?»
Hän säpsähti omaa ääntään ja kumartui ojaan. Törmälä samassa nosti katseensa Samuliin päin, juuri kun Samuli lapiopalaa heitti ojanreunalle, ja heidän katseensa tapasivat toisensa. Molemmat seisahtuivat yhteen kohti.
Törmälä hymähti.
»Ei siihen kansakoulua rakenneta…»
Samuli uskalsi nyt katsoa Törmälää suoraan silmiin.
»On siitä ollut puhe jo tässä takavuonna ja tänäkin kesänä kerran…
Mutta mitäpä siitä. Varpumäki on sinun… niinkuin olen aina sanonut…»