Samulin kalpeille kasvoille ilmausi iloinen ilme.
»Jo minä sitä asiaa olen murehtinut… Kun olen ajatellut, että jos nyt joutuu pois… eikä ole pirttikään oma eikähän niitä ole tullut tehdyksi minkäänlaisia torpankirjojakaan meillä…»
»Elä sinä huoli murehtia! Ei sinua siitä pois käsketä… koululle on kyllä muuallakin sijaa… Ja olen minä sinun puoltasi muutenkin pitänyt, jonka kerran nähnet, jos elänet…»
Samuli luuli ymmärtävänsä mitä Törmälä tarkoitti eikä enää mitään kysynyt. Eikä Törmäläkään siitä asiasta sen enempää puhunut, mutta heti hän huomasi, että muutos Samulissa tapahtui. Iloisemmasti ja vaivatta nousivat nyt raskaat saviset lapiolliset ojan pohjasta ja lensivät rennosti kauas ojanreunalta. Ja tyytyväinen, onnellinen ilme oli kasvoilla.
Iltapuoleen päivää eneni sade ja alkoi tuulikin tuntua, pohjoisesta päin kylmänä viimana tohisten. Muilta palstoilta olivat ojamiehet jo lähteneet kylään, muutamat jo heti kun alkoi vähän sadella. Pois tuumasivat lähteä Törmälä ja Samulikin, vaikka vielä olisi päivän vuoksi sopinut pari tuntia jatkaa työtä.
»Kyllä tämä oja tällä viikolla valmistuu», sanoi Samuli, kun läksivät astumaan kylään päin, Vasuharjua kohti.
»Ehkä minäkin joudan täällä vielä käydä auttamassa tässä jonakin päivänä, arveli Törmälä.
Törmälä käveli edellä, takki kainalossa. Märkinä palavasta ja sateesta olivat molemmat miehet, mutta Samuli oli kuitenkin vetänyt ylleen takkinsa, joka ladon suojassa oli pysynyt kuivana. Mutta Törmälän takki oli seipään nokassa kastunut, niin että vettä tippui.
Samuli oli niin hyvällä mielellä, ettei välittänyt syyssateesta vähääkään. Oli kuin päivä olisi paistanut. Ei hän ollut turhaan Törmälään luottanut! Ei ollut sen miehen koskaan kuullut valheen sanaa sanovan! Rehellinen oli ja hyvä mies. Aina neuvoi oikeaan ja uskoi, että Jumalan kädessä oli täällä ihmiskohtalo. Hyvä on ollut, ettei ollut uskonut sosialisteja, vaan luotti ja uskoi siihen, mitä Törmälä sanoi. Viisas ja pitkämielinen mies oli. Sen oli Samuli jo ensi vuonna nähnyt. Eipä tainnut olla koko pitäjässä niin kykenevää miestä… Törmälän puheille tuli kaikilla asia, kun tiukka paikka vastaan sattui ja kirjoitusmiestä tarvitsivat…
Samuli tunsi sydämensä omituisesti lämpenevän, kun jälessä kävellen katseli Törmälän leveää selkää, nyt jo hoikaksi käynyttä kaulaa ja harmajaa tukkaa, joka paksuna pensaana näkyi lakin reunan alta. Oli siinä mies, joka päivinään oli työtä tehnyt ja vähävaraisena kaksi poikaansa herraksi kouluttanut…