Mutta ei ottanut Samuli uskoaksensa mitään pahaa Törmälästä. Nyt varsinkin uskoi kaikkea hyvää ja mietti, mitä Törmälä oikeastaan olikaan tarkoittanut Takasuolla lausumillaan sanoilla. Saattoivat sisältää hyvinkin paljon.
Kun hän oli saanut kuivat vaatteet ylleen ja pannut Liisan kukkarosta kuivempaa tupakkaa piippuunsa, arveli hän:
»Minä tässä vain odottelen Paavo-Eemeliä kotia… että päästään navettaa rakentamaan… Minusta tuntuu, ettei poika tyhjänä tule, kun tulee…»
»Jospa nyt saapuisi ja jotakin elämisen apua toisi», toivoi Liisakin. »Kun kuuluu Kuusi-Antin Aukusti panneen pankkiin kesällä ansaitsemiaan rahoja.»
»Niin olen kuullut…»
Olivat hetken vaiti. Sitten virkkoi Samuli:
»Rantala lupasi myydä vanhan riihensä, josta tulee hyvä navetta parille lehmälle, ja hinnastakin jo sovimme, kun Kuusi-Antin pirtillä käydessäni kysyin… Ja jos sulaa vielä riittää, että kuokka ja lapio pystyvät, niin… niin Törmälältä rahatkin ehdin ansaita… Jos Sylvikin vielä jotakin tahtoisi avustaa…»
Liisakin alkoi uskoa, että tästä ehkä sittenkin päästään paremmille päiville.
»Kun nyt pysyisit terveenä, ettei se kolotus alkaisi jalkoja repiä eivätkä ne kipusi sisustaa väännellä», sanoi hän pehmeämmällä äänellä kuin oli moneen aikaan miestänsä puhutellut.
5.