»Parasta on, että pyrit aikanaan… tekemättä taisivat jäädä torpankirjat?» sanoi seppä.
Samuli ei vastannut siihen mitään. Käveli hitaasti kotimökille. Oli kuin olisivat häneltä yhtäkkiä voimat vähentyneet, ettei ollut pystyssä pysyä, ja melkein hoiperrellen hän pirttiinsä astui.
Liisa ei ollut kotona, ja lapset mellastivat omin päinsä. Ympäri pirtin lattiaa oli ladottu kaikki, mitä seinistä irti lähti, ja huoneessa vallitsi muutenkin mitä suurin epäjärjestys ja siivottomuuskin.
»Mihin äiti on mennyt? kysyi Samuli kuitenkin lapsilta.
»Äiti on mennyt pappilaan makkaroita tekemään ja sanoi illalla tuovansa meillekin», selittivät lapset.
Samuli siivosi törkyä hieman vähemmäksi ja kousasi lapset sänkyyn. Hän yritti syömään, mutta pala pyöri suussa eikä vatsa tuntunut tahtovan ottaa mitään vastaan.
Hän veti sarkatakin ylleen ja lähti Törmälään. Olisipa kummaa, jos isäntä oli oikein pahasti sairastunut. Vankka ja terve mies oli aina ollut ja näinä kolmenakolmatta vuotena, joina Samuli hänen kanssaan oli puuhannut, ei hän päivääkään ollut taudin vuoksi vuoteessa ollut. Olisiko tosiaan vilustunut, kun sattui semmoinen kylmä sade Takasuolla käydessä… ja palaviinsa siellä teki…?
Ilta oli jo pimennyt, tähdet olivat syttyneet taivaalle, ja tuntui tulevan kylmä yö. Samuli oikaisi suoraan peltojen poikki tielle päin. Oljen sänki vastasi kylmettyneesi! jalkaan, ja kovalta tuntui pellon ruokamultakin. Juuri kun hän ehti Törmälän tienhaaraan, ajaa karautti pihasta hevonen, ja kieseissä istui kaksi miestä, toinen nähtävästi herra. Mutta kumpaistakaan ei Samuli tuntenut. Hän käveli pihaan.
Kuistin edessä hän tapasi toisen piioista, joka kertoi lääkärin käyneen ja määränneen lääkkeitä.
Samuli meni pirttiin, jossa istui muutamia naapuritalojen emäntiä vesissä silmin. Emännät kertoivat isännän taudista, että oli ensin ruvennut vilustamaan ja kolottamaan ja siitä oli sitten tullut kuume, ja koko päivän oli ollut niinkuin houriessa. Äsken kuitenkin, kun lääkäri oli käynyt, oli hän ollut aivan selvillä ja tuntenut kaikki ympärillä olijat.