»Sanoiko olevan missään paikassa suurempaa kipua?» kysyi Samuli.
»Ei sanonut erittäin minkään paikan olevan kipeän, mutta voimattomuutta valitti», selittivät emännät.
»Olisipa pitänyt päästä katsomaan», sanoi Samuli.
Samassa tuli Serafiina itkusilmin pirttiin.
Samuli yritti isännän luo, jonka sairasvuode oli salintakaisessa kamarissa. Mutta Serafiina joutui hätään.
»Ei nyt sovi Samulin mennä isännän luokse… on juuri päässyt nukahtamaan, ja lääkäri määräsi, että ei missään tapauksessa saa häiritä», selitti hän Samulille.
Samuli jäi ovelle seisomaan pitkiin ajatuksiin.
»Ehkä isä huomiseksi sen verran virkistyy, että Samulikin saapi mennä tervehtimään», sanoi Serafiina sitten.
Mutta pahalta tuntui Samulista sittenkin. Olisi edes ovelta saanut katsella hyvää isäntäänsä ja monivuotista työtoveria, jonka kanssa oli monta hoppua toimitettu. Mutta ei lähtenyt Samuli poiskaan. Hän istui penkille, ja kun naapuritalojen emännät illempänä poistuivat, jäi hän yhä penkille istumaan.
Hänen mielensä oli raskas, ja ikävä kouristi sydäntä. Tuntui niin oudolta ja kummalliselta ajatella, että isäntä nyt makasi sairaana. Joka aina oli ollut terve, aamuvarhainen ja virkku…