Emäntävainaja tuli siihen penkin viereen, kättä antoi, silmiin katsoi ja virkkoi:
»Onpa nuorella miehellä suora ja rehellinen katse.»
Ja kahvit keitti häntä varten ennen illallista ja tiedusteli hänen elämänsä vaiheita.
Ja siitä asti oli hän talossa ollut. Oli neuvottanut kaikki kirjansa pois kotipitäjästä jo samana talvena ja sitten nainut. Eivät olleet emäntävainajan kanssakaan välit rikkoutuneet. Mielellään oli hän työtä tehnyt, ja emäntävainaja oli aina paremman palankin Samulille ojentanut. Mutta minkä vuoksi tyttärestä sitten oli tullut tuommoinen tyly ja miesmäinen kolpio ja suulas ja sydämetön?
Samuli muisti erään tapauksen, josta jo oli toistakymmentä vuotta aikaa. Oltiin lähdössä ulkoniitylle, Karjasaareen. Emäntävainaja toimitteli niittyeväitä, ja hän ja isäntä hommasivat työneuvoja veneeseen. Kun hän meni pirttiin, oli emäntävainaja voita rasiaan panemassa. Silloin syntyi kova riita äidin ja tyttären kesken. Serafiina ei olisi antanut panna voita evääksi kuin pienen rasian, mutta emäntä tahtoi panna täyteen sen suuren rasian, joka aina oli Karjasaareen niittyevääksi pantu. Serafiina itkikin kiukuissaan ja sanoi, että äiti oli niin runsaskätinen, että köyhdytti talon. Yritti jo kerran ottamaan emännältä isoa rasiaa pois, mutta silloin näki ensimmäisen ja viimeisen kerran emäntävainajan suuttuvan… Kun Serafiina sitten ulvoen meni pirtistä pois, sanoi emäntä Samulille:
»Tuli niin kummanluontoinen tuosta tyttärestä… ei väelle saisi antaa mitään… On aivan kuin sisarvainajani Matleena, joka hukkui naimattomana.»
Sen pitemmältä ei puhunut, mutta sen näki Samuli emännän kasvoista, että oli sydämestä asti tyttärelleen suuttunut.
Mietteissään oli Samuli poltellut tupakkaa monta piipullista, eikä hän vieläkään saanut päätetyksi, lähteäkö kotimökille vai jäädäkö yhä istumaan. Silloin tuli hänelle kummallinen aavistus mieleen. Jos nyt isäntä kuolee noin, ettei hän saa puhutellakaan, niin siinä se sitten on tämänkin talon elämä… Serafiina kai sitten tulee isännäksi…
Kuinka käy silloin hänen torpalleen, kun ei ole tullut niitä kirjoja tehdyksi?
Hänelle tuli siinä niin paha olla, ettei saattanut enää istuakaan, kun lisäksi muisti sen kansakoulurakennushomman… Serafiinahan oli ollut sillä kansakouluntarkastajalla kumppanina, kun Varpusmäessä kävivät.