Hän oikaisi suoraan poikki peltojen. Ja hän päätti mielessään, ettei hän aamulla lähdekään Takasuolle, vaan tulee uudestaan, jos pääsisi isännän puheille… ehkä alkaa siitä virkistyä vielä…
Hän toivoi, että Liisa jo olisi ehtinyt nukkua eikä rupeaisi mitään tiedustelemaan… isännän sairaudesta ja niistä torpankirjoista… Ei tiennyt enää mitä vastata… kun yhdessä sepän kanssa aivan myötäänsä niistä puhuivat… Itse hän ei oivaltanut niin tärkeiksi koko kirjoja… Hän oli ymmärtänyt Törmälän puheista, että tällä oli paremmat kirjat Samulia varten varattuina…
»Olen minä sinun puoltasi muutenkin pitänyt… jonka kerran nähnet, jos elänet», oli sanonut.
Eikä Törmälä puhunut koskaan semmoista, jossa ei perää ollut. Kun vain olisi saanut itseltään kysyä, mitä tarkoitti.
Samuli oli saapunut mökkinsä luo ja arveli Liisan jo nukkuvan. Hän koetti astua kolistamatta sisälle ja vetää oven hiljaa kiinni, ettei Liisa heräisi.
Ja varmaan nukkui, koska ei mitään puhunut, kun Samuli rupesi kenkiä jalastaan riisumaan. Hyvä olisi, että nukkuisi.
Mutta Liisa makasikin valveilla ja alkoi tiedustella, mitä Törmälään kuului. Pappilassa oli kerrottu, että hyvin huonona sairaana oli isäntä, että pyrki hourailemaan. Jo oli rovasti mielipiteenään lausunut, että saattoi olla kuolemaksi, sillä taudin tulento oli ollut kova, ja semmoiset ihmiset, niinkuin Törmäläkin, jotka aina, koko ikänsä, olivat terveenä olleet, eivät tavallisesti pitkään sairastaneet. Ja kertoi Liisa vielä unia, joita oli kuullut pappilassa puhuttavan ja joiden mukaan kuoleman piti käydä vieraana Törmälässä.
Samuli muisti revontulten outoa leimuamista, joka oli hänestä näyttänyt ikäänkuin joltakin kuoleman enteeltä. Hän ei vastannut mitään vaimonsa puheisiin, sillä semmoinen kumma usko häneen tuli, ettei nouse enää Törmälä siltä vuoteeltaan.
Silloin alkoi Liisa taas vaivata niillä torpankirjoilla. Ja kun kuuli, että Serafiina oli estellyt isännän luo menemästä, niin melkein huutaen sanoi:
»Siinä oli nyt joku muu syy Serafiinalla, jonka vuoksi ei tahtonut sinua päästää.»