Samuli ja Liisa olivat testamenttitouhussaan unohtaneet koko kansakouluasian, mutta saivat pian siitä kuulla.
Kulki ympäri kylän tietona, että kansakoulujuttu nyt oli lopullisesti viranomaisilta tullut ja koulun paikaksi päätetty Varpumäki.
Ja muutaman päivän kuluttua alettiin Samulin pirtin ympärille vedättää kiviä, hirsiä ja lautoja. Rakennustöihin piti ryhdyttämän heti kevään tultua.
Silloin tuli Serafiinakin Alatörmälän emännän kanssa käymään Samulin pirtillä, ja hänellä oli tullessaan monenlaisia ruokatavaroita.
Onneksi oli Liisa poissa kotoa ja Samuli makasi tuskissaan vuoteella.
Serafiina selitti laajasti, ettei hän suinkaan olisi tahtonut Samulille pahoin tehdä. Mutta hänen oli pakko. Velkoja oli pesänkirjoituksessa ilmaantunut niin paljon, ettei tiennyt, miten selviäisi. Huolta oli hänelläkin.
Nyt kun tarjottiin niin hyvä hinta tämmöisestä pienestä mäen kumpulasta, joka lisäksi oli kivikkorovaa, niin oli hän arvellut, että olisi paras nyt myydä ja rahat panna velkaan.
Samuli saisi kyllä torpan paikan muualta, jos tahtoi.
Ja kevääseen asti saisivat tässä asua.
Samuli kuunteli melkein välinpitämättömänä Serafiinan puhetta. Häneltä katosi aina elämisen halu, kun tuskat oikein ruumista repivät.