»Se, jolle siitä on hyötyä. Sinäpä olet aika tolvana mieheksi!»
»Serafiinako?»
Seppä hyppäsi ylös vuoteeltaan ja näytti kuin olisi saanut sähköiskun.
»No, nyt minä ymmärrän! Etten tuota ennen ole ajatellut! Mutta ei sitä ole kukaan muukaan hoksannut kuin sinä… Kun ei Samulikaan!»
Hän aikoi heti lähteä Törmälään ja ottaa Serafiinan ahtaalle.
»Nyt minä ymmärrän, minkä vuoksi ei Samulia päästetty isännän puheille, ja monta muuta pykälää», hoki seppä ja alkoi tulisella kiireellä pukeutua. »Kelvoton rakkari, kun sairaalta mieheltä oikean oman anastaa… mieheltä, joka on miehuutensa ja terveytensä talossa menettänyt…»
Pian oli seppä valmis lähtemään. Otti sukset porstuasta ja lykkäsi kiivaasti menemään Törmälään päin. Kylän taloissa vielä valvottiin, ja Törmälästäkin näkyi tuli keittiön ikkunasta.
Serafiina istui yksin keittiössä, sukkaa kutoen. Sepän tulo vähän oudostutti Serafiinaa, sillä huhuina oli hän kuullut, että seppä pitkin kylää koki hakea todistuksia testamenttiin. Seppä oli kiihtyneen näköinen ja punainen kuin kukko kasvoiltaan. Jos hän olisi ollut parempi ihmistuntija, olisi hän nähnyt Serafiinan kasvojen muuttelevan väriään.
»Minä lähdin kysymään, tokko Serafiina tietäisi, eikö isäntävainaja ole testamentannut Samulille tuota Varpumäen torppaa.»
Hän katsoi suurilla sinisillä silmillään Serafiinan pieniin harmaisiin silmiin, joiden ilme oli kavala, mutta samalla rohkea.