Ja hän hiihti mökilleen.
»Kuinka kävi?» kysyi Juliaana. »Tunnustiko mitään?» Seppä oli vähän nolon näköinen, kun vastasi:
»Kyllähän se niin taitaa olla, ettei koko testamenttia ole olemassakaan. Ja yli kuuluu aina oikeasta saamisesta Törmälä-vainaja Samulille maksaneen…»
»Huonopa olit asiamies», sanoi akka karskisti. »On se Serafiina siksi koulua kulkenut, että tuommoisen miehen pian pimittää…..
»Mahdoit itse mennä!» kivahti seppä. »Kun tiedät niin varmaan testamentin olevan…»
»Olemassa se on, ellei ole hävittänyt… siitä olen varma», sanoi Juliaana. »Etkö sinä ymmärrä, mitä varten apuja tuopi Samuliin? Sitä varten, etteivät enää huutaisi siitä testamentista… Etkö muista, kuinka isävainajaansakin veti nenästä ja tuhkaa silmille heitti, vaikka Törmälä oli viisas mies…»
»Perkele huoli koko jutusta!» kirosi seppä, sillä nyt häntä alkoi oma tyhmyytensä pistellä vihaksi.
»Jos minulla olisi housut jalassa ja mies olisin niinkuin sinä», jutteli Juliaana vähän härnäävällä äänellä, »niin jo minä olisin selvän ottanut…»
»Käy asiaan, kun luulet niin viisas olevasi», kivahti seppä taas.
»En minä olekaan sekaantunut asiaan, mutta sen tiedän, että testamentti on olemassa…»