»Et enempää kuin minäkään.»
Ja puoleen yöhön asti väittelivät eikä kumpikaan antanut myöten. Mutta siitä illasta asti he eivät keskenään ottaneet enää puheeksi Samulin testamenttiasiaa.
9.
Sydänkuukausina piti pitkällisiä pakkasia.
Hätä oli tullut Samulin mökille. Seppä, armelias mies, otti koko joukon asumaan kotiinsa, kookkaaseen kamariin, joka oli pirtin vieressä, porstuan perässä. Olisivat siihen mökilleen paleltuneet, kun Samuli ei pystynyt puita laittamaan. Seppä toimitti kunnalta apua, jauhoja ja puita. Koetti saada rahaakin lääkkeisiin, mutta köyhäinhoidon esimies arveli, että tokko Samulille enää kannatti ruveta kalliita lääkkeitä juottamaan… menisi kai hukkaan. Eikä antanut. Hyvä oli, että antoi puita ja jauhoja edes ja lupasi huoneen vuokran sepälle maksaa.
Kansakoululle ajettiin hirsiä ja kiviä, ja sieltä kuului aina miesten ääniä ja hevosten tiukujen helinää sepän kamariin, jossa Samuli puutteiden keskellä sairasteli. Oli hyvä, että huoneen ikkuna oli metsään päin. Olisi ehkä sattunut näkemään, kun eräänä päivänä neljä miestä rynnisti hänen pirttinsä kimppuun ja alkoi hoilaten ja huutaen sitä purkaa.
Mutta ääniä kuului kamariin ja hirsien kolinaa, ja Samuli arvasi, mitä oltiin tekemässä.
»Keitä ne ovat, jotka purkavat pirttiä?» kysyi hän Liisalta, joka tuli ulkoa.
»En tuntenut… enkä katsonut… Tehkööt nyt mitä tahtovat… Kevääseen asti lupasi antaa asua, saakurin nokinenä, ja nyt jo kuuluu myyneen pirtin… semmoinen kristitty se on, Serafiina…»
»Kenelle on myynyt?» tiedusti Samuli, ja heikon heikko puna nousi poskille.