Sytytettyään piippunsa näytti Antti samassa muistavan jotakin ja kysäisi:
»Lienettekö kuulleet mitään Paavo-Eemelistä, pojastanne?»
Ei kumpikaan vastannut mitään.
»Kiinni on joutunut… Oli papinkirja täältä neuvoteltu…»
Liisa valahti kalpeaksi kuin palttina, mutta Samulin kasvoissa ei tapahtunut mitään muutosta. Hänen katseensa haki Liisan katsetta, ja kun tapasi, niin tuntui sanovan:
»Sinuun tuli… epärehellinen tuli…»
Liisa poistui pian huoneesta ja näki Antin tulevan heti jälkeensä, hyppäävän suksilleen ja lähtevän hiihtämään.
»Olisipa saanut olla sanomatta… Samulin kuullen», ajatteli Liisa, mutta itkuun hänkin purskahti sepän pirtissä eikä saattanut olla Juliaanalle sanomatta, mitä Paavo-Eemelistä oli Kuusi-Antilta kuullut.
Eräänä yönä tuli Samuli yhtäkkiä hirveihin tuskiin.
Liisa heräsi siihen, että Samuli ulvoi ja riuhtoi sängyssään, niin että sänky paukkui. Hän sai tulen ja riensi apuun. Mutta Samulilla olivat silmät kiinni ja hän vatvoi itseään sinne tänne, jalkojen ja käsien käyristyessä suonenvedosta… ja ulvoi niin pahalla äänellä, että sydämen oli halkaista…