… »mutta uskokaamme, että hän Herransa luona nyt on iankaikkisessa ilossa…» muistuivat pastorin sanat mieleen.
— Jos niin on… niin sitten ainakin on siellä oikeutta sillekin, jolta se täällä ryöstetään, ajatteli hän.
Kun hän pääsi kotipihalle, oltiin siellä jo ruumista viemässä vajaan, joka oli pajan vieressä. Muutamia hirrenajajia oli Juliaana saanut avukseen. Hän oli pessyt ruumiin, sepän valkoisen, uuden paidan pannut päälle ja sukat jalkaan.
Liisan uikutus kuului kamarista, ja lapsetkin itkivät.
Seppä liittyi miehille avuksi, ja pian oli ruumis saatu laudoille, jotka oli asetettu vajaan, kahden tyhjän tynnyrin varaan.
»Ei paina paljoa mies enää», sanoi eräs kantajista.
»Kyllä on miesparasta liha syöpynyt, ettei suinkaan ole muualla kuin kielessä», arveli toinen.
Kolmas, vanhanpuoleinen mies, kotikyläläinen, puhui:
»Kummasti pian kuihtuu ja kuolee ihminen. Viime kesänä vielä, muistan, kun olimme Karjasaaressa… harva nuorikaan mies olisi vielä viime kesänäkään heinän hankoamisessa Samulille riittänyt… Näin, kun Törmälän saran vieressä tein heinää.»
Seppä sanoi kuin kaikille yhteisesti: