Törmälän Serafiina oli kaikki hautajaishommat kustantanut. Köyhäinhoidon puoleen ei tarvittu kääntyä. Kuusi-Antti, vanha ruumisarkkunikkari, teki arkun, ja Serafiina ja sepän Juliaana toimittivat ruumiin siihen. Arkku oli kaikin puolin varustettu niinkuin varakkaidenkin. Kantajiksi oli kutsuttu Samuli-vainajan parhaat ja läheisimmät naapurit: Kuusi-Antti poikineen, seppä, Alatörmälän isäntä ja kaikki mökinmiehet Varpumäestä, jotta yhteensä oli kahdeksan kantajaa.
Törmälän hevosella on ruumis kirkolle tuotu, ja siinä nyt kirkon luona vartovat papin viimeistä toimitusta, ennenkuin lähtevät arkkua kirkkomaalle kantamaan.
Ruumissaatossa on, paitsi kantajia, vainajan leski Liisa, sepän Juliaana ja Törmälän Serafiina, joka on tahtonut saattaa talon vanhaa palvelijaa viimeiseen lepokammioon. Liisan silmät ovat itkusta turvonneet, mutta nyt hän on vaiti ja katselee miettiväisenä mustaan arkkuun, jonka mustankiiltävästä pinnasta valkoinen lumi omituisesti heijastuu.
Miehet puhelevat keskenään muista maailman asioista, ja Serafiina seisoo vähän etempänä omissa ajatuksissaan. Hän on kyllä vakavan ja juhlallisen näköinen paksuissa, mustissa talvivaatteissaan, mutta siinä mietteissään kun seisoo, vilahtaa väliin kuin riemu pienien silmien terävässä ilmeessä.
Juliaanan suurten, rehellisten silmien katse seuraa Serafiinaa, ja kun Juliaanan katse osuu Serafiinan silmiin, kääntää tämä heti päänsä toisaalle. Eikä saa Juliaana pois mielestään kummaa epäluuloa, joka Serafiinaa kohtaan on syntynyt. Ei ole Juliaana luuloistaan kenellekään sitten enää puhunut, kun miehensä kanssa siitä puhe oli, mutta aina on se ajatus häntä vaivannut. Ja kuta enemmän hän on Serafiinaa tarkastanut, nyt hautajaishommissakin, sitä varmemmaksi on hänen uskonsa käynyt. On tosin joskus epäillytkin. Niinä hetkinä varsinkin, kun näki, millä innolla ja huolella Serafiina hommasi vainajaa hautaan ja lapsista huolta piti.
Mutta nyt tässä kirkon luona, kirkkaassa ilmassa, on hänen tuntoonsa kasvanut varma usko, että Serafiina sydämessään iloitsee Samulin kuolemasta. Semmoisen kummallisen ilon kiillon on hän nähnyt Serafiinan silmissä.
Mutta ei hän ajatuksistaan kenellekään mitään hiisku.
Maalari, työväenseuran esimies, on aikonut pitää puheen Samulin haudalla. Mutta seppä on yhteen sanaan sen kieltänyt.
Syrjäsilmällä maalari katselee ruumissaattuetta, mutta ei tule kantajia puhuttelemaan. On luultavasti sepällekin suuttunut.
Kirkas päivä paistaa kirkkomaan pitkien puiden lomitse valkoiseen hankeen. Sinne on suuren kuusen juurelle kaivettu hauta, jonka kuiva, keltainen hiekka pohottaa kauas hangen keskeltä…