Hän unohtui katselemaan ulos leveälle joelle, — joka, kuin kaarena kulkien, vuolaana virtaili ja kierteli somia saaria, — vastapäätä oleville kukkuloille, jonne syyskuun aurinko niin kumman kelmeästi paistoi… Olikin yhä niin lämmin ja hauska sää, tuntui kuin kesä vielä kertaisi jälkensä, kuin vielä kerran tahtoisi mieleen painaa ollutta, lyhyttä ilon aikaa. Paikoin jo koivun lehti oli kellastunut, mutta pihlajat punoittivat lehdikköjen keskeltä kuin mansikat mättäistään.

Silmä ihaili seutua, mutta ajatus kiiti kaukana, tuli ja meni. Väliin Irja raskaasti huokasi, väliin hymyili muistoilleen. Hän oli vielä niin nuori. Pari vuotta oli ollut opettajana, sitten kun seminaarista pääsi. Ja hän oli kaunis ja verevä. Sen hän tiesikin hyvin. Sillä hänelle oli niin monet kerrat sitä vakuutettu…

Kaunis! Kaunis! Hän nousi keinutuolista, silmätäkseen kuvastimeen ja vakuuttaakseen itselleen, ettei hän ollut rumentunut matkalla… Kyllä hän oli kaunis…

Olihan hän saanut niin paljon todistuksia kauneudestaan. Aivanhan ne hurjina hölmäsivät kantapäillä seminaarissakin. Melkein poikkeuksetta ne olivat häneen rakastuneet, kaikki miesoppilaat. Sekin Oukka parka, vaikka oli silmäpuoli… hyi!

Siellä, missä oli viime vuoden ollut opettajana, oli ollut monta hyvin romanttista lemmenseikkailua. Mutta yksikään niistä ei ollut tehnyt häneen syvempää vaikutusta. Ja piloillaan hän useinkin oli viehätysvoimaansa käyttänyt, nähdäkseen, oliko se pysynyt entisellään…

Ne olivat niin pienimäisiä, ne kosijat. Ei ainoatakaan, johon olisi voinut todella luottaa. Oli sentään muuan vanhapoika, rikas ja hyvässä asemassa. Hänenkin vanhan sydämensä Irja oli saanut lämpenemään, ja hänestä hän saikin vastusta pitemmäksi aikaa. Mutta kun vanhapoika kävi kertomaan tunteitaan, niin Irja nauroi hänelle vasten naamaa…

Häntä nauratti vieläkin, muistellessaan sitä kosintaa…

Kansakoulunopettajia oli ollut joka sormelle, ja kerran oli tarkastajakin lämminnyt. Mutta ei tahtonut Irja mistään hinnasta opettajan rouvaksi, elämään niukasti ja nälkää näkemään. Korkeammalle hän pyrki. Hänelle oli vakuutettu, että hänen suloutensa kyllä hankkii hänelle miehen, joka on kaikin puolin sovelias…

Papin rouvaksi hän tahtoi. Kerran oli jo näyttänyt siltä, mutta äkkiä tuuli kääntyikin. Se oli tapahtunut siellä, missä oli ensi vuotta opettajana. Joululuvan aikana hän tutustui pappilan nuoreen "maisteriin", joka luki papiksi, se oli pitkä ja pulska herra. Hänkin rakastui hurjasti ja kertoi kaikki tunteensa Irjalle. Siihen kosintaan oli Irjakin myöntynyt, ja he olivat yhdessä kuvailleet onnen kultaisia päiviä jossakin sievän sievässä pappilassa. Sormukset oli päätetty ostaa. Kaikki oli valmiina…

Mutta joululuvan loputtua maisteri matkusti Helsinkiin lukujansa jatkamaan. Eikä ainoatakaan kirjettä lähettänyt, vaikka oli niin vannonut ja luvannut… suudellut ja puristellut ja halaillut… heittiö…