Hän on taistellut, ja nyt hän luulee olevansa voitolla. Mutta ankara on hänen taistelunsa ollut, kovempi kuin hän oli osannut koskaan aavistaa. Sillä hän on kadottanut kaiken toivon elämänsä onnesta, uskon siihen, että on olemassa todellista, puhdasta, kaikki kestävää rakkautta, ja luottamuksen ihmisiin. Yksi ainoa toivo on vielä, hänen lapsuutensa vankka usko, että ruumiillinen työ pelastaa kaikesta pahasta.

Oi, että hänen täytyi kadottaa ihana satumaailmansa ja tuntea ja nähdä, että se unissa kuvailtu, kirkastettu morsian ei ollutkaan muuta kuin saastainen, likainen varjokuva hänen ihannemaailmansa ystävästä.

Hän vaipuu yhä syvempiin mietteisiin siitä, mitä hän on elänyt kuluneena talvena, mitä tuntenut kevätöinä ja kuinka raivonnut yksin valvoessaan. Ja kummastellen hän näkee, että hän elää vielä, ettei ole tehnyt hullun töitä, ja että hän vieläkin luottaa lapsuutensa uskoon. Kummallisia, outoja kysymyksiä herää hänen mielessään ja kamaloita aavistuksia omasta elämästään.

Hän muistaa niin selvään joka tapauksen Irjan seurassa, ja varsinkin heidän viimeisen retkensä Karhuvaaralle. Se retki oli kuin suuren suuri satumaailma, johon elävänä pääsi ja jota hän unissaan oli kuvitellut. Oli juuri semmoinen kevätaamu, jona hän oli toivonut voivansa viettää lempensä pyhää sunnuntaita…

Mutta hän ei jaksa ajatella loppuun sitä retkeä… se ikäänkuin päättyy siihen, kun näki Irjan kivellä seisovan ja etelän ilmoille katselevan. Eikä hän edemmäksi pyrikään, sillä se, mitä hän sitten jäljestä tunsi ja tiesi, oli repivää ja raatelevaa tappelua, joka tahtoi kiskoa sielun ruumiista ja viedä viimeisen luottamuksen…

Hän sattuu silmäämään tielle ja näkee Irjan kävelevän nuoren metsäherran kanssa. Hän kuulee, kuinka Irja nauraa… näkee herran kepillään viuhtovan…

Tumma puna nousee poskille, silmissä leimahtaa hirvittävä tuli, kämmenet käyvät nyrkkiin ja hän höpisee…

"Kavala, kaunis helvetin lapsi… noin minä sinut raatelisin…"

Mutta äkkiä hän herpoaa, kalvava ikävä tunkee sydämeen, ja hän purskahtaa itkuun… kuin lapsi…

Ja herää siitä, kun Musta hirnuu ja tahtoo illalliselle.