"Se on sievä ja siisti talo. Aivan kuin herraskartano. Puutarhakin on miellyttävä", sanoi hän Riikalle.
"Herraslähtöä siinä onkin isäntä."
"Niinkö? Entäs emäntä?"
"Ei siinä vielä emäntää olekaan. Nuorimieshän Kanervan isäntä onkin, nuori naimaton mies."
Irjan uteliaisuus heräsi yhä enemmän. Mikä mahtoi hän olla, joka oli osannut talonsa niin miellyttäväksi laittaa ja hoitaa puutarhaansa niin hyvin?
Riika tuntui tietävän paljon ja puhella lörpötteli yhtä ja toista
Kanervan isännästä, mutta ei siitä, josta Irja olisi tahtonut tietää.
"Onko Kanerva täänpitäjäläisiä?" hän kysyi kesken Riikan kertomisen.
"Ei ole. Hän on muuttanut tänne etelästä päin. Hän osti tuon talon puhtaalla rahalla, ja sittemmin hän on laittanut sen kaikin puolin kuntoon. Vasta mennä kesänä päärakennus laudoitettiin ja maalattiin. Sanotaan hänen olevan rovastin poika. Viisas mies hän minusta on, vaikka huhu kertoo hänen täytyneen jättää lukunsa kesken huonon oppinsa vuoksi."
"Vai niin. Kummapa, ettei hän ole nainut, vaikka hänellä on talokin."
"Onhan siitä puhuttu paljonkin. Välisti on hänelle annettu yhtä, välisti toista, vaan ei ole enempää kuulunut. Kerran sanottiin hänen naivan piikansa, ja paljon hotisi ja huusi maailma. Mutta turhaa oli. Piika palveli kaksi vuotta… eikä kuulunut sen enempää eikä pahempaa. Muuten hän onkin niin salaperäinen mies, ettei hänen toimistaan vähällä selvää ota. Hauska mies ja kelpo isäntä."