"Tekeekö hän itsekin työtä?"
"Tietenkin. Niinkuin renki. Ja hyvä työmies onkin."
Irjan teki mieli kysellä vielä yhtä ja toista, mutta hän hillitsi uteliaisuutensa. Riika oli paljon kertonut entisten opettajain yksityisiä asioita, eikä ollut epäilemistäkään, ettei hän tekisi samoin nytkin, jos varomattomasti menisi utelemaan. Näyttikin siltä kuin Riika olisi tuntenut Irjan ajatukset, sillä hän ei lakannut kiittelemästä Kanervaa, vaikka Irja koetti mennä muihin puheisiin. Riikan silmät kiiluivat niin kummasti, suu hymysi, ja vastenmielisen liehakoiva oli hänen puhetapansa. Monta kertaa hän lähestyi Irjaa, tahtoi silitellä hiuksia ja liverteli:
"Kuinka opettaja on kaunis ja suloinen."
Alussa se huvitti Irjaa, mutta sitten tuntui vastenmieliseltä, ja hänen oli pakko muistuttaa Riikaa siitä.
"Kumma, kun te näin kauas tulitte opettajaksi, kun ette mennyt Etelä-Suomeen!" virkkoi Riika, kun Irja siirsi hänen ison kämmenensä pois hiuksistaan.
"Tahdon nähdä tätä Pohjolaakin", vastasi Irja.
"Tämä on köyhä ja kylmä maa… ja vähän on täällä herroja."
Riika sanoi sen pistelevällä äänellä, ja silmissä salamoi kuin riemun tuli, kun hän katsoi Irjaa.
Irjalla pyöri jo kiivas vastaus huulilla, mutta hän nielaisi sen ja tunsi vaistomaisesti, että hän, vaikka oli koettanut olla varovainenkin, kuitenkin oli jo liian paljon sotkeutunut puheisiin tuon luikertelevan, kavalan vaimon kanssa.