Eeva-Priita: (Ääni kuuluu eteisestä oikealla.) Minä polonen läksin naapuriin ja nyt hän laski menemään Kustaan, pitäjän rikkaimman kosijan. (Ovella.) Sinä letukka! Mitä sanoit sinä Herralan Kustaalle, koska hän vihapäissään pois on lähtenyt.
Hanna: Vastasin kysymykseensä. En muuta.
Eeva-Priita: Mutta… jaa, noh, koska täällä on Ukkola, mutta toisella kerralla. Enkö minä olekaan emäntä! Kyllä toisella kerralla olen lähempänä, kun Kustaa tulee, sinä suulas tyttö! (Sulkee oven vihaisesti.)
Valmari (Naurahtaen.) Eeva-Priitan hommia taas.
Ukkola: Herralan Kustaa ajoikin vastaamme että tie lauloi. Vai täältä hän palasi. Hm. (Hannalle.) Minä ymmärrän hänen kulkunsa he, he.
Valmari: Se on Eeva-Priitan hommia. Minä en haluaisi sekaantua semmoisiin asioihin.
Ukkola: Niin olkoon se kunkin omana asiana.
Valmari: Meneppä Hanna sitä kahvia toimittamaan.
Hanna: Kyllä, isä. (Menee vasempaan.)
Valmari: Niinkuin asian ymmärrät on Kustaa käynyt kosimassa. Eeva-Priita siitä näyttää olevan hyvillään. Ja kelpaisipa tuo minullekin vävyksi, Kustaa. Mutta tehköön Hanna kuinka tahtoo. Aina on omallatunnollani se, kun pakotin tyttäreni Maijun Heikkilään ja nyt kuuluu niin tyytymätön oloonsa olevan.